Porokello voi pelastaa

Viime vuonna porokolarien määrä oli ennätysalhainen. Porokello-sovellusta pidetään yhtenä vähäiseen kolarimäärään vaikuttaneena asiana. Kuva: Lapin Mediapankki.

Porokolareita tapahtuu vuosittain n. 4000 ja niiden määrä kasvaa aina vuoden loppua kohti mentäessä.

– Kolaririskin nouseminen johtuu porojen liikkumisesta. Kun porot lähtevät vaeltamaan vasomisalueille, niiden määrä tien varsilla lisääntyy nopeasti ja merkittävästi. Tämä tulee monelle yllätyksenä ja sen seurauksena kolarimäärä kasvaa, kertoo Porokellon projektipäällikkö Henna Nurminen.

Porokello estää kolareita

Viime vuonna porokolarien määrä oli ennätysalhainen. Vähäiseen kolarimäärään vaikuttivat lämmin kesä, vähäluminen alkutalvi sekä Porokello -sovelluksen vakiintunut käyttö.

Porokello on älypuhelinsovellus, joka varoittaa autoilijoita suuresta porovaarasta. Tavoitteena on puolittaa porokolarien määrä. Tänä vuonna tehty tutkimus osoittaa, että Porokellolla on positiivinen vaikutus liikenneturvallisuuteen. Sovelluksen käyttäjistä 90% muuttaa ajokäyttäytymistä liikenneturvallisuutta parantavalla tavalla saatuaan porovaroituksen. Kaksikolmasosaa osaa kokee, että on välttänyt kolarin sovelluksen ansiosta.

Nämä ovat vaikuttavia lukuja ja osoittavat, että Porokellolla on oma paikkansa poronhoitoalueen liikenneturvallisuuden edistäjänä.

Porokello on ilmainen älypuhelinsovellus, jonka saa puhelimen sovelluskaupasta. Porokellon ääni varoittaa suuresta porokolaririskistä ja varoitukset annetaan näköhavaintoihin perustuen. Varoitus on voimassa puoli tuntia 750 metriä havaintopaikasta. Varoittajina toimii joukko ammattiautoilijoita sekä paljon työkseen ajavat autoilijat, jotka liikkuvat poronhoitoalueella.