Hevon jeerassa jorataan taas!

Mariska on Sompio Rockin pääesiintyjä. Kuva: Mariska.

SompioRock jyrähtää käyntiin 11. kerran Savukoskella Hotelli Samperin Savotassa. Syyskuun 6.-8. päivinä kokoontuvat yhteen lappilaisten ja Lappi -mielisten musiikintekijät ja uudet kyvyt. Tapahtuman syntyjuuret juontavat vuoteen 2009, jolloin syvällä Sompiossa, Kemin-Lapin kylässä, heräsi hullu ajatus omista festareista.

– Itä-Lapin tapahtumatarjonnassa oli selvä aukko ja kysyntää tämän kaltaiselle tapahtumalle, muistelee Hotelli Samperin Savotan yrittäjä Niko Lakela.

SompioRock on nyttemmin vakiinnuttanut paikkansa ja väkeä virtaa tapahtumaan jo ympäri maata.

Tähtivieraana Mariska

Tänä vuonna lavalle nousee tähtivieraana monilahjakas Mariska lauantaina yhdessä Jepa & Friendsien kanssa. Lappilaisista ja erityisen Lappi –mielisistä musiikintekijöistä nähdään Iskuporakone, Putkiradio Band, Bad & Ryyd, Rob The Dog, Virve &Vintages, Sakari Korhonen & Huurankukat, Jarmo “ukulele” Julkunen, Riipi Reapers, Duo Riitasointu, sekä nuorisobändi Arsome. Luvassa on siis menoa ja rytmiä moneen makuun, eivätkä kokoonpanot jätä ketään kylmäksi.

Perheiden alkuilta perjantaina

Biletyksen alkuun päästään perjantai-iltana, kun perheet ja myös alaikäiset nuoret pääsevät nauttimaan festarimeiningistä kello 18 alkaen. Silloin tahdit takaa sodankyläläisten nuorten bändikerho Arsome.

Ennen varsinaista bänditarjontaa Hotelli Samperin Savotassa käydään Virallisilla Etkoilla Lyytissä, jossa Jarmo “ukulele” Julkunen feat Various Artists virittää kansan oikeaan viikonlopputunnelmaan. Myöhemmin illalla SompioRock ottaa askeleen entiseen, kun tapahtuma muuntautuu musiikillisesti vanhaan hyvään aikaan ja luvassa on perinteiset Wanhan Sompion Tanssit kello 21-23 Virve & Vintages:n tahdeissa.

– Tuolloin on luvassa perinteistä tanssimusiikkia periaatteella jokaiselle jotakin, kertoo Lakela.

Lauantai 7.9. starttaa kello 13 Lyytin Pubin päiväjameilla. Pubissa on tarjoilla asenteellista tanssimusiikkia, kun Sakari Korhonen & Huurankukat käynnistää musiikillisen päivän. Jarmo “ukulele” Julkunen vastaa välissä letkeästä musisoinnista taatusti tasokkaiden yllätysvieraidensa kanssa.

Kemijokispektaakkeli jokiveneissä

Viisi vuotta sitten SompioRockissa toteutettiin ensimäistä kertaa monitaiteellinen Kemijokispektaakkeli, joka kuuluu jo vakio-ohjelmistoon. Vanhoihin jokiveneisiin istuutuvat muusikot lipuvat lauantaina kello 20.30 tulisoihtusaattueissa Kemijokea pitkin musisoiden yhdessä. Rannalta seuraava yleisö voi todeta vaikuttavaa esitystä valaistujen rantapuiden katveesta hotellin rannassa.

Lauantai -illan ohjelmassa on luvassa musiikkia akustisesta rockista 80-luvun discomeininkeihin. Tapahtuman järjestää Hotelli Samperin Savotta ja Savukosken Kehittämisyhdistys yhteistyökumppaneineen.