Lappi-yhteys blogissa yllättää

Weellu Kiilopään kesäisissä maisemissa. Kuva: Veli-Pekka Eloranta

Se ensimmäinen pakollinen kirjoitus.

Sillä nimellä aloitti nimimerkki Weellu bloggaamisen tammikuussa 2014. Viidessä vuodessa blogisivulla on tallessa kirjoituksia, kuvia, linkkejä, opastuksia ja hyviä neuvoja ainakin jo yhden kirjan verran.

Kun vire on päällä, kirjoittaminen sujuu jouhevasti ja houkuttaa lukijan eteenpäin etsimään otsikoiden alta yllätyksiä. Tuntuu, että tätä blogia voisi selata monta päivää, lukea kuin kirjaa etsien uutta, klikata itsensä toisen ja odottamattoman tiedon pariin.

Pohjoisen ihminen tarttuu lappilaisiin teemoihin: Inari osoittautuu japanilaiseksi hedelmällisyyden symboliksi ja Inari Taisha vuoreksi Japanissa. Lapin Inaria lähestytään uusimmissa kirjoituksissa, joissa vieraillaan kesäisissä tunnelmissa Kiilopäällä ja Saariselällä.

Vierailevia bloggaajia esitellään Weellun blogissa myös. Kuukkelit -nimimerkin takaa löytyy eteläsuomalainen perhe, ei pohjoisen eläjä. Blogin tarkoitus on alusta lähtien antaa tietoa, neuvoa, opastaa, antaa vihiä. Ja tämä tyyli innostaa lukijaa laittamaan sivusto seurattavien listalle. Blogiin on lisätty myös lyhyitä videopätkiä ja sketsejä, jotka tekevät blogista osan isompaa mediaa.

Täältä Weellun oppeja seuraamaan: https://www.6123tampere.com/kaikki-kirjoitukset/

 

Riitta Kemppainen-Koivisto