Uutta osaamista puurakentajille

Anton Laine, Tommi Pitkäkari ja Jorma Niska toivovat suomalaisten yritysten investoivan tulevaisuudessa CTL-tekniikkaan ja että siitä syntyisi uusia työtehtäviä puu- ja rakennusaloille. Kuva: Lappia Viestintä.

​​Ammattiopisto Lappian puualalla Kemissä oli keväällä käynnissä CLT-painotteinen teolliseen puurakentamiseen liittyvä koulutusjakso. Kemi-Tornio-alueen lisäksi mukana oli väkeä Iistä, Kuivaniemestä, Lappeenrannasta ja Ylitorniolta.

Kaikki 12 koulutettavaa opiskelivat teoriaopintojen lisäksi 40 kontaktipäivän aikana, jolloin harjoiteltiin CLT-elementtien valmistusta tuotantolinjan eri vaiheissa.

– CLT:hen painottuva teollisen puurakentamisen koulutus on ensimmäinen laatuaan. Lappian puualalla on ainutlaatuinen oppimisympäristö, jossa on mahdollista opiskella aidossa ympäristössä tuotannon eri vaiheita. Muualla Suomessa tällaisia oppimisympäristöjä ei ole, korostaa toimitusjohtaja Katja Jaako-Körkkö.

Katsomo Kemiin ja meluntorjuntaseiniä

Vastuukouluttaja Martti Myllyn mukaan opiskelijat pääsivät käyttämään uusinta teknologiaa ja perehtymään myös työmaatekniikkaan. Esimerkkejä teollisesta puurakentamista ovat mm. Sauvosaaren urheilupuiston katsomo sekä meluntorjuntaseinät Stora Enson Kemin tehtaalla ja Torniossa.