Uusia näkökulmia perhearjen haasteisiin

Vertaisvoimaa vanhemmille- ryhmän ohjaajina toimivat Katariina Silvennoinen ja Heidi Partanen. Kuva: Kati Lehtola.

– Kävin Vertaisvoimaa vanhemmille -ryhmän viime keväänä, enkä kadu hetkeäkään. Haluaisin, että kynnys vanhemmuudesta puhumiseen, avun saamiseen ja hakemiseen laskisi.

Näin kertoo yksi onnellinen, joka on voimaantunut Vertaisvoimaa vanhemmille -ryhmässä. Ryhmät on tarkoitettu 3-6-vuotiaiden lasten vanhemmille, jotka haluavat keskustella haastavista kasvatustilanteista ja saada uusia myönteisiä keinoja toimia niissä. Mukaan uusiin ryhmiin toivotaan nyt perheitä, jotka elävät vastaavassa tilanteessa.

Kokemuksen ääniä

– Ennen ryhmää ajattelin, onko tilanteeni tarpeeksi huono, että voin hakeutua ryhmään.  Onneksi päädyin hakeutumaan, koska huomasin, ettei ole mitään mittaria, milloin tilanne on tarpeeksi haasteellinen. Ryhmään hakeutuminen ei tarkoita, että olisi mitenkään huono vanhempana. Päinvastoin, jos kokee tarvetta, niin se on vain hyvän vanhemman merkki, että uskaltaa lähteä ryhmään ja puhua toisille.

– Monilla vanhemmilla on paljon tietoa kasvatuksesta, mutta ryhmässä saa uusia näkökulmia toisten kokemuksista. Välillä on niin syvällä omassa arjessa, ettei huomaa mitään muita keinoja. Pelkäsin, että ”pilaan” omat lapseni ja olikin helpottavaa huomata, että olen toiminut tilanteissa oikein ja lapsen parhaan mukaan. Toisaalta taas oli tilanteita, joissa luulin toimineeni tietyllä tavalla, mutta huomasinkin, että arjessa en ollut aina toiminut niin kuin ajattelin. Oli myös helpottavaa huomata, että jokaisella on omat haasteensa ja joku asia mikä toisessa perheessä on vaikeaa, voikin itsellä mennä hyvin.

Turvaa ryhmästä

– Ryhmä oli turvallinen tila, jossa oli helppo puhua omista asioista. Minua jännitti tosi paljon ennen ryhmää, mutta ryhmästä tuli heti lämmin fiilis ja tunne, että täällä voi puhua. Kaikki saivat kertoa omasta elämästään sen verran kuin halusivat. Puhumista helpotti, että kaikki vanhemmat olivat omissa haasteissaan samanarvoisia ja aidosti kiinnostuneita saamaan erilaisia selviytymiskeinoja tilanteisiin. Kertaakaan ei tullut oloa, että kukaan hyökkää vastaan.

– Aluksi ajattelin, että pystyykö kymmeneksi viikoksi sitoutumaan ryhmään, kun se on niin pitkä aika. Loppujen lopuksi se olikin todella lyhyt aika ja ryhmäpäivästä tuli asia, jota odotti tosi paljon. Ryhmään tulo oli helppoa, kun oli maksuton lastenhoito ryhmän ajaksi.

Kokemustoimijat apuna

– Ryhmän jälkeen aloin kokemustoimijaksi ja haluan tukea ja kannustaa muitakin vanhempia mukaan ryhmään. Minulle kaikista tärkein juttu ryhmässä oli huomata, että ei ole yksin, vaikka arjen keskellä siltä tuntuisikin. Aina löytyy joku, joka ymmärtää.

Vertaisvoimaa vanhemmille – ryhmät keväällä

20.2. alkaen maanantaisin 27.4. asti kello 17-19.30 Rovaniemellä

25.2. alkaen tiistaisin 28.4. asti kello 13-15.30 verkkoryhmä koko Lapin alueella

11.3. alkaen keskiviikkoisin 20.5. asti kello 17-19.30 verkkoryhmä koko Lapin alueella

12.3. alkaen torstaisin 14.5. asti kello 12.30-15.00 Rovaniemellä

25.3. alkaen keskiviikkoisin 3.6. asti kello 9-11.30 Tervolassa

Ryhmät ovat maksuttomia ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen. Etäryhmät kokoontuvat Skype-sovelluksen avulla ja niihin voi osallistua omalta tietokoneelta, tabletilta tai älypuhelimelta.

Vertaisvoimaa vanhemmille -hanke on STEA-rahoitteinen ja se alkoi vuonna 2018 ja kestää tämän vuoden loppuun. Tähän mennessä on järjestetty yhdeksän ryhmää, joista kolme on ollut verkkovälitteisiä.

Lisätietoja: https://ensijaturvakotienliitto.fi/lapinensijaturvakoti/palvelut/ryhmat/vertaisvoimaa-vanhemmille-ryhmat/

Hankkeesta lisätietoja antavat Katariina Silvennoinen ja Heidi Partanen.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto