Vuoden 2020 harrastajateatteri Rovaniemeltä

Ennen räjähdystä -esityksen ohjasi Esa-Pekka Tuppi, käsikirjoituksesta vastasivat Amanda Landström, Juho Peuraniemi ja Teemu Ylimaunu. Kuva: Jussi Pohjavirta.

Lapin yioppilasteatteri valittiin Suomen Harrastajateatteriliiton tunnustuksena teatterille, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa vaikuttajana yleisön tai muun yhteistyön kautta on merkittävä. Perusteluina valinnasta todetaan:

”Vuonna 1980 perustetun Lapin ylioppilasteatterin vuosi 2019 on ollut supertyöntäyteinen. Harrastajapohjalta toimivaksi teatteriksi se on ehtinyt aivan jäätävän paljon – ja kaikki tasokasta jälkeä. Erityisesti valitsijatyöryhmän sydäntä lämmitti se, että jäsenistöä ei makuuteta kotona sohvalla roolia odottamassa, vaan heitä osallistetaan ja koulutetaan läpi vuoden. Yhdessä kehittymisestä ja toimintaan jatkuvasti osallistumisesta syntyy hienoa yhteisöllisyyttä, joka näkyy ja kuuluu. Lapin ylioppilasteatteri panostaa myös esimerkillisesti sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Teatteri ei pelkää tarttua haastaviin tuotantoihin ja se on selvinnyt haasteista hienosti. Teatterin tekeminen on monella osa-alueella merkityksellistä ja vaikuttavaa vahvistaen teatterin toimintaa kokonaisvaltaisesti ja kauaskantoisesti.”

40 vuotta teatteritaivalta

Lapin ylioppilasteatteri täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Suomen pohjoisimpana ylioppilasteatteriliikkeen edustajana Lapin ylioppilasteatteri on yksi alueen keskeisimmistä paikoista, jossa teatterin eri osa-alueita on mahdollista harrastaa sekä taitoja kehittää.

Lapin ylioppilasteatterin puheenjohtajana toimii Risto Ukkonen.