Jalkaväkirykmentti 12 (JR12) Jänkäjääkärien, Lapin miesten retket erämaissa
Yöttömän yön aurinko loi säteitään Hanhikosken varuskunnan alueelle.
Elettiin jatkosodan aikaa, oli saksalaisia sotilaitakin tullut Kemijärvelle.
Jänkäjääkärien rykmentissä valmistauduttiin marssille Hautajärvelle.
Lyhyen asekoulutuksen jälkeen, reikärauta olalla lähdettiin matkalle.
Oli jännitystä, hämmennystä, pelkoa, kaihoisaa jäähyväistunnelmaa,
rinnassa sykettä, ei arvattu sodan pituutta, eikä vielä aikaa tulevaa.
Edessä oli tuttu Sallan tie, mutta nyt ei tiedetty minnekä kohtalo vie.
Nämä kesän aamuhetket jäivät Kemijärven seutujen läpi marssineiden
nuorista miehistä ja reserviläisistä kootun joukon muistoon sota-ajasta.
Komentajan saattopuhe ratsailta muistutti tästä matkasta ja kohtalosta
”Nyt mennään, ja jotkut eivät retkeltämme palaa. Mutta kansamme
nykyisyyden ja tulevaisuuden vuoksi on matkamme välttämätön.”
Vakavakasvoisten jääkärien marssiessa ohi kirkonkylän kyyneleet kimaltavat
saattajien poskilla sinä haikeana aamuyönä, nähtiinkö nyt viimeisen kerran,
vai oliko ero vain lyhytaikaikainen, ehkä vain muutaman kuukauden verran.
Harras tunnelma, hiljaiset huokaukset täyttivät liikuttuneet mielet ja sydämet.
Kauas häipyivät itäiselle tielle miehet, joiden harteilla lepäsivät nyt odotukset.
Korpitiet pitkät, hyökkäykset tuliset ja Keskinäisen menetykset valtavia.
Tuuti järven laivastolla huollettiin tärkeitä elintarvikkeita sekä ammuksia.
Taisteltiin, puolustettiin isänmaata aina Sallasta kohti Karjalan Ihantalaa.
Välillä kirjeitä kirjoiteltiin, korttia pelattiin, laulettiin ja lukkokin laitettiin.
”Eikä tulleet surut puseroihin, ja jos tulivat, niin puserot pois heitettiin.”
Aina rohkeasti, kunniakkaasti mottitaidolla sodan velvollisuus hoidettiin.
Lapin metsämiehen kokemuksella sulavasti kairoissa, jängillä kuljettiin
ja matka jatkui myöhemmin takaisin tuttuihin pohjoisiin kotimaisemiin.
Näiltä retkiltä eivät kaikki urheat jänkäjääkärit kotiin palanneet,
suuret olivat menetykset, monet sankarihaudat ja haavoittuneet.
Mutta jänkäjääkärien kyvyllä pystyä toimimaan äärettömän ankarissa,
hyytävän kylmissä luonnon olosuhteissa ja synkissä erämaastoissa
oli merkittävä osuus eri taistelujen kuluissa ja yllättävissä voitoissa.
Alueluovutuksista huolimatta oltiin jatkossa vapaassa isänmaassa.
Nämä metsissä ja pakkasessa karaistuneet jänkäjääkärit, ahavakasvoiset
erämaiden taistelijat, rakkaan kotiseutunsa ja Suomen puolustajat tullaan
historian kulussa aina suurella kiitoksella ja kunnioituksella muistamaan.
Leena Aalto