Suurtilojen määrä kasvoi

Maatilojen peltopinta-ala on viime vuonna keskimäärin 49 hehtaaria. Näin kaunista maalaismaisemaa löytyy Kieringin kylän pelloilta. Kuva: Terhi Tuovinen/Lapin materiaalipankki.

Viime vuonna Suomessa oli maatalous- ja puutarhayritysten rakennetilaston mukaan 46 700 maatalous- ja puutarhayritystä. Tilojen lukumäärä vähentyi edellisestä vuodesta 900:lla ja lopettaneita oli vajaat kaksi prosenttia. Suurten yli sadan hehtaarin tilojen määrä lisääntyi ja alle sadan hehtaarin tilojen määrä väheni tai pysyi ennallaan.

Keskimäärin 49 hehtaaria peltoalaa

Tilojen keskimääräinen peltoala on pidemmän aikaa kasvanut vuodessa noin hehtaarilla. Viime vuonna tiloilla oli peltoa keskimäärin 49 hehtaaria. Peltoalaltaan suurimmat tilat ovat Varsinais-Suomessa, jossa tilojen keskikoko oli lähes 60 hehtaaria. Pienimmät tilat olivat Etelä-Savossa, jossa keskimääräinen peltoala oli 32 hehtaaria.

Yli 70-vuotiaat jatkavat viljelijöinä

Viljelijöiden keski-ikä oli viime vuonna 53 vuotta. Osakeyhtiömuotoisten tilojen viljelijöiden keski-ikä oli alhaisin, 48 vuotta. Vanhimpia olivat perikuntien tilanhoidosta vastuussa olevat viljelijät. Heidän keski-ikänsä oli 60 vuotta. Perheviljelmien viljelijöiden keski-ikä oli 53 vuotta.

– Yli 70-vuotiaiden viljelijöiden lukumäärä lisääntyi edelleen. Viime vuonna jo 30 prosenttia viljelijöistä oli yli 60-vuotiaita ja vain 16 prosenttia oli alle 40-vuotiaita. Yli 70-vuotiaiden viljelijöiden lukumäärä on lisääntynyt vuoden aikana reippaasti. Vuonna 2019 heitä oli jo noin 2 800, kertoo Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Jaana Kyyrä.