Kotikulmilla -näyttely avoinna

Kivalonpuiston päiväkodin talitintti on mukana keväisesssä näyttelyssä.

Taidetta voi seurata nykyisin monin tavoin. Rovaniemellä lapset ovat vuoden ajan kuvanneet retkillään nähtyä ja tuovat nyt tuotoksensa kaikkien ihailtavaksi virtuaalisessa näyttelyssä.

Kuvista kootussa näyttelyssä kodin lähitienoot näyttäytyvät moninaisina. Tuotoksen pääsee näkemään QR-koodin tai linkin kautta.

Kuva: Saarenputaan päiväkodin Kuunsiltojen sokerimaalaus on yksi näyttelyn kuvataidetuotos.

Satusivellin innostaa tekemään ja toimimaan

Rovaniemen varhaiskasvatuksessa on Satusiveltimeksi nimetty taidekasvatusmalli, joka tuo taidekasvatuksen ja taide-elämykset sinne missä alle kouluikäiset lapset viettävät suuren osan päivästä, eli varhaiskasvatukseen. Satusivellin sisältää kuvataidetta laidasta laitaan, tanssia, draamaa ja musiikkia joko yksitellen nautittuna tai sopivina satusekoituksina.

Nauti näyttelystä!

Lähimetsän koivut, tarina oravasta, porot, soittimet ja keijut. Mukana on pienen pieniä päiväkotilaisten tuottamia tarinoita. Näyttelyssä pääsee liikkumaan huoneesta toiseen ja esitellään, mitäs missäkin päiväkodissa on saatu aikaiseksi.

 

 

QR-koodia klikkaamalla tai tämän linkin takaa näet tuotokset:

https://www.thinglink.com/card/1313885929307373570