Kohta pääsee kesäjunan kyytiin

Sena Erdogan ehti piipahtaa pohjoisessa juuri ennen kuin kevään junaliikenne pohjoiseen hiljeni. Nyt avaudutaan 15.6. alkaen, jolloin on tulossa useita junavuoroja Rovaniemelle ja Kolariin. Kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto.

Kohta taas pääsee lomailemaan ja matkan tekoon junalla. Harvalukuinen junien tahti Rovaniemen asemalta pikkuhiljaa vilkastuu ja lisää junavuoroja on tulossa, myös kaivatut yöjunat aloittavat liikenteen kesäkuussa.

Lisää junavuoroja 15.6 alkaen

Yö- ja autojunat palautuvat liikenteeseen 15.6. alkaen. Kaikki kesän liput tulevat myyntiin 9.6. ja tulossa on myös uusi avoin lippu..

– Kotimaan matkailu on tänä kesänä ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Junavuorojen lisääminen tarkoittaa asiakkaalle enemmän valinnan varaa ja joustoa matkustamiseen, kun matkustusajankohdan voi valita ruuhka-aikojen ulkopuolelta. Tarjoamme joustavuutta myös matkan suunnitteluun uudella lipputuotteella. Uudella avoimella lipulla on 6 kk käyttöaikaa ja sen voi valita haluamalleen reitille, vaikka matkustusajankohtaa ei tarvitse päättää heti. Avoimen Lipun voi ostaa toistaiseksi vain kirjautuneena VR Matkalla -sovelluksesta, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.

Pohjoisen junia on rajoitusaikana kulkenut 6, jatkossa 10 vuoroa.

Joitakin muutoksia on tulossa kesän junamatkan tekoon. Ratatöitä on luvassa ja muutoksia on tulossa kesän ja syksyn aikatauluissa myös pohjoisen kaukojuniin.

Ratatyöt aiheuttavat junaliikenteeseen muutamien minuuttien muutoksia. Turvalaitteet uusitaan pääradalla Tampereen ja Seinäjoen välillä, mikä vaikuttaa merkittävästi junaliikenteeseen kesän ja jatkuu liki vuoden loppuun asti. Junien matka-aika hidastuu keskimäärin 10 minuutilla Tampereen ja Seinäjoen välillä. Lisäksi muutamia illan viimeisiä junia korvataan busseilla maanantaista torstaihin sekä sunnuntaisin 6.12. asti.

Turku-Rovaniemen yöjunavuoro poistuu

Muutoksilla on vaikutuksia yöjunaliikenteeseen, eikä esimerkiksi Turun ja Rovaniemen välillä kulje ratatyön aikana suoria yöjunia.  Helsinki-Rovaniemi- Kemijärvi vuorot ja Helsinki-Kolari-vuorot ajetaan.

Juhannuksena korvaavia kuljetuksia tehdään linja-autoilla, kun silloin tehdään perinteisesti paljon ratatöitä, kun liikenne hiljenee ihmisten rauhoittuessa juhannuksen viettoon.