”Niityn lumo” kannustaa tekoihin luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Mistä löytyisi lappilainen niitty mukaan kisaan? Kuva: Leena Lahdenvesi-Korhonen.

Suomessa elävistä eliölajeista joka kymmenes on uhattuna. Jotta luonnon köyhtymiskehitys saadaan pysäytettyä, tarvitaan luonnon monimuotoisuutta tukevia tekoja. Niityn lumo – Vuoden maisemateko -kilpailu 2020 kannustaa hoitamaan ja edistämään erilaisten niittyjen monimuotoisuutta.

Viimeisen 70 vuoden aikana Suomesta on hävinnyt 90 prosenttia perinnebiotoopeista eli niityistä, kedoista, hakamaista ja metsälaitumista. Samalla on hävinnyt osa suomalaista kulttuurihistoriaa, kaunista maalaismaisemaa ja luonnon monimuotoisuutta.

– Perinteisten alueiden suojelu on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää, sillä joka neljäs kaikista Suomessa elävistä uhanalaisista lajeista elää niityllä tai muulla perinnebiotoopille, sanoo maiseman- ja luonnonhoidon kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

Matalalla kynnyksellä mukaan

Maisematekokilpailulla haetaan hyviä tekoja, joilla tuetaan ja edistetään luonnon monimuotoisuutta. Kilpailuun ilmoitettava niitty voi olla pitkän laidun- ja niittohistorian aikaansaamaa edustava perinnebiotooppi, pihanurmesta kehitetty tai luontaisesti kehittynyt pihaniitty tai tienvarren monilajinen piennar.

– Kilpailuun voi osallistua kuka vain. Esimerkiksi oman pihan karuja nurmialueita voi edelleen kehittää pihaniityiksi ja teiden pientareita monimuotoistaa niittämällä ja raivaamalla, jolloin myös ehkäistään vieraslajien leviämistä. Kohteen koolla ei ole väliä. Keskeistä on, että lajisto on monipuolinen ja aluetta hoidetaan ja kehitetään aktiivisesti, Lahdenvesi-Korhonen painottaa.

Lappilainen maisema esiin

Kilpailuun osallistuvien tekojen toivotaan nostavan esille paikallisia lumo- ja kulttuuriympäristöarvoja sekä lisäävän yhteisöllisyyttä. Tavoitteena on, että teot edistävät kohteiden säilymistä tuleville sukupolville kestävällä tavalla.

Kilpailun suojelijana toimii kansanedustaja, eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän puheenjohtaja Pirkka-Pekka Petelius.

– Luonnon monimuotoisuusasia tuppaa jäämään ilmastonmuutoksen jalkoihin ja ajatellaan, että ne linkittyvät toisiinsa. Toki ne linkittyvätkin, mutta monimuotoisuus on myös itseisarvo. Olemme vastuussa lapsillemme – myös siitä, että lapset oppivat monimuotoisen luonnon lumon, Petelius sanoo.

Ilmoittaudu 30.9. mennessä

Niityn lumo -teemaiseen kilpailuun voi osallistua 30.9. saakka. Kilpailussa myönnetään maakunnallisia tunnustuksia, jotka kaikki kilpailevat valtakunnallisesta palkinnosta. Opetus ja kulttuuriministeriö tukee vuoden maisemateon valintaa.