Uudenlaista nähtävää ja koettavaa

Pelkosenniemellä tutustutaan 20.8. eläkeläisille suunnatulla geokätkökurssilla itse lajiin, sen mahdollisuuksiin ja välineistöön. Toisella kerralla Pyhätunturin maastossa 27.8. ratkaistaan erilaisia kätkötyyppejä ja pitemmälle harrastuksessa edenneet ratkovat myös virallisia geokätköjä. Kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto.

Sellaista on tarjolla Pelkosenniemellä elokuussa kahtena eri torstaina. Uutta on tutustuminen geokätköilyn ideaan ja miten lajia voi harrastaa lähiseudulla, oman kunnan alueella ja Pyhätunturin maastossa.

Uusia kokemuksia on luvassa, kun päästään ratkaisemaan yhdessä erilaisten kätköjen arvoituksia.

– Monella on käsitys, että luonnosta haetaan sinne piilotettuja purkkeja. Mutta kätköily on parhaimmillaan arvoitusten ratkomista, ristisanan tekoa, palapelin rakentelua, netin monipuolista käyttöä, kertoo yksi harrastaja, Riitta Lemmetty, Rovaniemeltä. Riitta aikoo ennen Pelkosenniemelle tuloaan ratkaista jonkun kaverina muutaman mysteerikätkön. Kun työ on tehty, on maastoon menemisen aika.

Kaikenikäisten iloa luonnosta

Uuteen harrastukseen tarjoaa mahdollisuuden Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys. Kouluttajina toimii Ounasvaaran Latu ry:n toiminnassa mukana olevia geokätköililjöitä, joilla on harrastuksesta useamman vuoden kokemus ja jotka ovat itsekin laatineet kätköjä.

– Haluamme kokeilla jotain uutta, joka saisi meidät menemään metsään, ihan kirjaimellisesti. Kätköileminen on helppo tapa lähteä liikkeelle yksin tai kokoontua pienellä porukalla ratkaisemaan kätköjä. Etäisyydet pysyvät turvallisina, kun kukin etsii oman älypuhelimensa tai gps-laitteen avulla kätköjä. Lajia voi harrastaa turvallisesti, sillä etäisyys ja hygienia kuuluvat kätköilijöitten etikettiin, kertoo kouluttaja Riitta Kemppainen-Koivisto.

20.8. Geokätköily eilen -tänään. Pelkosenniemen vanhan Alakoulun ympäristössä kello 12-15. Perusteet lajista, välineet, kirjautuminen kätkösivustolle ja oman kätkönimimerkin laatiminen. Harjoituskätköjen etsintä lähistöltä.

27.8. Luonnon keskellä uusin silmin. Pyhällä luontokeskus Naavassa kello 12-15. Erilaiset kätkölajit, kuten mysteerit, kätkötapaamiset, multikätköt, seikkailukätköt tutuksi. Geokätköilytarvikkeiden esittelypiste. Virallisten geokätköjen nouto tunturimaisemissa pienissä ryhmissä. Kätkön kirjaaminen omalle kätkösivulle.

Ilmoittautumiset os. [email protected]

Ota mukaan älypuhelin, gps-laite, tabletti tai läppäri sekä ulkoiluun sopiva vaatetus.

 

Lappilainen