Pääsiäispuu pihalle

Rovaniemellä on rakenneltu kaupunkilaisten iloksi jo muutamana vuotena Pääsiäispuu. Valmiin pääsiäismunan voi asetella Lordin aukion kävelykadun puihin tai vaikka omaan pihapuuhun. Kuva: Rovaniemen kulttuuripalvelut

 

Rovaniemellä koristellaan yhdessä pääsiäispuita. Neljä vuotta sitten idea lähti kirjaston edustan puista ja laajenee vuosi vuodelta. Koristelu sopii kaikenikäisille, värikkäät koristellut munat tuovat iloa katukuvaan ja juhlan tuntua pääsiäisen aikaan. Tänä vuonna pääkohteina ovat Lordin aukion puut, mutta osallistua voi myös koristelemalla oman kodin, koulun, yrityksen tai yhteisön pihapuun.

Maalaa ja ripusta

Valmiit koristemunat voi käydä ripustamassa Lordin aukion alueen puihin 29. maaliskuuta alkaen. Pääsiäispuu on nähtävillä täydessä väriloistossaan kahden viikon ajan. Tempauksen jälkeen munat laitetaan talteen tulevien vuosien varalle.

Helpot ohjeet tekijöille:

Tyhjennä raaka kananmuna pistämällä munan ylä- ja alaosaan reikä parsinneulalla. Ota valkuainen ja keltuainen talteen leipomuksia varten. Puhdista munankuori ja ripusta toisen reiän kautta ripustuskoukku taitetusta klemmarista tai rautalangasta. Ripusta koukkuun narua tai vahvaa lankaa. Asettele muna grillitikun tai sukkapuikon varaan, maalaa se akryylimaalilla, pulloväreillä tai muilla säänkestävillä maaleilla.

Ota kuva, tägää #pääsiäispuu ja jaa somessa. Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/22bwGfmTX

 

Lappilainen