”Olen hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvinvointivaltio toimii ja miksi jokaisen tulisi osallistua oman kotikuntansa päätöksentekoon jossain vaiheessa elämää.”
Näin aloitti tarinaansa Tiina Loukola, entinen narkomaani ja rikollinen.
– Nyt minulla kolme ammattia, palkkatyö sekä puolisollani yritys, jossa työllistämme tällä hetkellä viisi henkilöä vakituisesti. Olen ihan oikeasti iloinen veronmaksaja nykyäänkin, koska ilman niitä en olisi tässä.
Wau! Tällaisia tarinoita Suomi tarvitsee. Ja myös tarpeeksi rohkeita ihmisiä antamaan kasvot, tuomaan esiin menneisyyden varjot. Ja iloitsemaan siitä, että voi maksaa takaisin.
Kärsi, beibi, kärsi
Näin voisi moni toivoa. Pahaa eloa toiselle, vaikka loppuelämäksi. Kaikki eivät ole selkään taputtelijoita, vaan puukon iskijöitä on joukossa.
Vastatuuleen joutuvat usein ne, jotka haluaisivat luoda tulevaisuutta paremmaksi. Esimerkiksi asettumalla ehdolle oman kuntansa valtuustoon päättämään. Loukola kuuluu näihin suunnan muuttajiin, joilla palaa nyt halu tehdä toisin ja turvata elämää muillekin.
Mikä riittää kansalaiskuntoisuudeksi?
Loukola on ehtinyt olla rötöstensä jälkeen töissä eduskunnassa, laajan turvallisuusselvityksen jälkeen.
– Minulle voi siis tutkitusti luottaa valtion salaisuuksia, mutta joidenkin mielestä en kelpaa kuntapolitiikkaan, naureskelee Tiina kokemuksiaan.
Asettuminen ehdolle Kemissä, se oli tiukempi paikka. Mutta niin vain löytyi taho, joka halusi ottaa ehdokkaaksi, jätti menneet taakseen ja katsoo eteenpäin.
Miten uskallat olla Sinä?
Tiina on vahvasti sitä mieltä, että Suomessa on jokaisella vapaus valita mitä opiskelee, missä työskentelee ja missä asuu. Myös vapaus epäonnistua, jopa vapaus valita tulemmeko autetuksi vai emme. Tuon vapauden myötä hyvinvointiyhteiskunnassa tulee vastuu. Vastuu omalla toiminnallaan huolehtia siitä, että vapaus valita säilyy.
– Tärkeää olisi, että jokainen ihminen voisi luottaa siihen, että yhteiskunnan rakenteet ja tukiverkot auttavat ja toimivat silloin, kun omat jalat eivät kanna. Jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin, saada hyvän vanhuuden ja lapset turvallisen kasvuympäristön.
Takana haastava menneisyys
– Minua yhteiskunnan tukirakenteet kannattelivat viimeksi vuonna 2018, kun pitkän masennusjakson päätteeksi halusin lopettaa sinänsä kannattavan yritystoiminnan ja lähteä opiskelemaan uutta alaa.
Tiina sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja tuntee, että edelleen jollain tavalla mielenterveydestä puhuminen on tabu.
– Oma huumeidenkäyttöni alkoi todennäköisesti tämän häiriön myötävaikutuksesta. Ja koska päihde- ja mielenterveysongelmat kulkevat liki käsikädessä, uskon että monta nuorta huumekokeilua voisimme estää, jos myös nuoret ja ihan kaikki uskaltaisivat puhua ja hakea apua myös mielen ongelmiinsa. Täällä hetkellä jonot mielenterveyspalveluiden piiriin voivat olla jopa puoli vuotta ja se on liikaa.
Voimaa uuteen
Mutta nyt on kevät. Tiinalle iloa tuottaa se, kun näkee leikkiviä ja nauravia lapsia, nuoria harrastuksen parissa tai iloisen kävelyllä olevan eläkeläisen, joka tervehtii ja vaihtaa pari sanaa Tiinan kanssa.
– Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama mikä puolue tai puolueet Suomea johtavat, ainoastaan asiat ratkaisevat. Kaikissa puolueissa on jotain hyvää ja kaikilla suunnilleen sama tavoite, mutta keinot näihin pääsemiseksi vaihtelevat. Oman kunnan päätöksentekoon osallistuminen tulisi olla kuntalaisvelvollisuus jossain vaiheessa elämää, koska se avartaisi monen näkemystä päätöksenteon vaikeudesta. Kaikilla tuntuu olevan tieto tai mielipide siitä, miten asiat tulisi hoitaa, silloin olisi syytä ottaa vastuuta ja tulla päättämään näistä asioista.
Riitta Kemppainen-Koivisto
27