Avoimet Puutarhat – tervetuloa!

Monessa puutarhassa odottaa houkutteleva puutarhatuoli, jonka ääressä voi hengähtää ja nauttia puutarhan rentouttavasta vaikutuksesta. Kuva. Timo Taulavuori

 

Kesäinen piipahdus tuntemattomalle pihalle on Puutarhaliiton vuosittainen tapahtuma. Silloin kymmenet kotipihat, ryhmäpuutarhat ja pihapiirit avaavat viherkenttänsä vieraille, esittelevät kasvejaan ja kukkiaan ja tekevät harrastusta tutuksi kävijöille. Kun pihat ja istutukset päätetään esitellä muille, se myös hoputtaa multasormia työn touhuun kevään ja alkukesän ajaksi.

Pohjoisessa on ollut aika viileä kevät ja kesätunnelmiin päästiin vasta ihan toukokuun lopulla. Kukoistusaika on siis vielä edessäpäin. On paljon, jota odottaa.

20.6. opitaan yhdessä

Tänä vuonna yhteisenä eurooppalaisena teemana on: Opitaan yhdessä puutarhassa! Idea on, että puutarhavierailun aikana kerrotaan kokemuksia ja kysytään vinkkejä puutarhanhoidosta -tai sitten vain nautitaan muiden työn tuloksista.

Puutarhat toteutetaan ulkotapahtumana, tiloissa edellytetään turvavälien pitämistä ja maskien käyttöä myös ulkona.

Ihaile kotisohvalta käsin

Useat osallistujat lähettävät ihailtavaksi Avoimet Puutarhat Kotisohvalla -videoita, jossa vajaan 10 minuutin videolla esitellään omaa puutarhaa yleisölle Youtube-kanavalla.

Tapahtuman sivuilta www.avoimetpuutarhat.fi  löytyy lisätietoja sunnuntaina 20. 6. klo 12 – 17 järjestettävästä tapahtumasta. Sieltä selviävät myös, mitkä puutarhat Lapista ovat mukana. Ilmoittautuneiden joukossa ovat mm.  Salme Heponiemen pihapiiri Kemissä, Vilho Auniolan Villenkartano Torniossa, Rovaniemeltä Napapiirin ryhmäpuutarhan kahdeksan pihaa, Marja Lähtevänojan puutarha Kivitaipaleesta ja Naisten puutarha -Womens`Garden Korkalovaarasta.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto