Saana väritti mielen

Emilia on kokenut matkabloggaaja, ja hän lukee paljon myös muiden reissublogeja. Omaan blogiin tulleita muiden kommentteja on kannustavaa ja ilo lukea, samalla tulee yhteys muihin matkustelusta kiinnostuneihin. Kuva: Emilia

 

Monen mieli kertaa aikaisempien kesien hienoja matkoja pohjoiseen. Mielikuvat usein pyyhkäisevät sateet ja itikat pois mielestä, ja jäljelle jäävät vain tähtihetket.

Emilia on bloggaaja, joka muistelee uusimmassa postauksessaan alkuun viime vuoden kesälomaansa. Tuolloin retki suuntautui Käsivarren Lappiin Kilpisjärvelle ja sen luontokohteisiin. Tutuksi tulivat Saanatunturi, komeat maisemat Salmivaaralta ja patikointi Mallan luonnonpuistossa.

– Malla oli niin lumoava paikka, että kirjoitin siitä erillisen jutun blogiin, kertoo Emilia.

Vinkkejä matkaajalle

Blogeista usein selviää yksittäisen ihmisen subjektiiviset kokemukset paitsi luonnosta, myös alueen palveluista. Tässä blogissa esitellään Tundrea Holiday Resortin Saana-niminen mökki. Huikeat kokemukset yöpymispaikasta kannattaa lukea suoraan blogista, ja haltioitua. Ravintolaan on lyhykäinen matka, kuten myös kylän keskustan K-Markettiin. Hyvää paikallista ruokaa nautittiin lisäksi Kilpisjärven Retkeilykeskuksen ravintolassa.

Patikointi uljaalle Saanatunturille on monen käsivarteen suuntaajan must-juttu. Blogista selviää yksityiskohtaisesti, miten matka eteni ja mitä matkan varrella tuli nähdyksi. Blogin kattavat kuvat ja tarkat kuvaukset saavat lukijasta tuntumaan kuin olisi itsekin matkassa ollut. Tosi kokemusten täyteistä ja houkuteltavaa luettavaa tämä!

Blogiin pääset käsiksi tästä: https://www.merkintojamaailmasta.fi/

 

Riitta Kemppainen-Koivisto