Herrankukkaro, Lapin hullun unelmapaikka

Toini Sanilan porotila on monen Lapin matkaajan välietappi Sevettijärvellä. Yöpymisen jälkeen on hyvä jatkaa matkaa Norjan puolelle tai lähivesille kalaan. Kuvat: Riitta Kemppainen-Koivisto

 

Näillä kehuilla arvioidaan Sevettijärven pitkäaikaista majoittajaa ja muonittajaa, Toini Sanilan porotilaa. Sevettijärvellä. Moni matkailija saa siellä rauhallisen yöpymisen lisäksi herkullisen aamupalan ja monesti myös ensikosketuksen lappilaiseen luontoon ja vieraanvaraisuuteen. Hyvän mielen voimalla jaksaa Toinin ylläpidosta jatkaa reissua maastoon, kalalle, talvisin kelkkailemaan ja hiihtämään.

– Hyvää matkaa! – kuuluu tämän tästä oviaukosta poistuvan matkaajan perään, kun Toini päästää lähtijän hellästä huomastaan vatsa kylläisenä.

Paljon kiitosta on saatu varauspalveluun vastaajilta. Henkilökunnan ystävällisyyden lisäksi matkaajaa ovat viehättäneet ympäristön rauha, saunomismahdollisuus, pihapiirin kotarakennuksessa paistetut makkarat, majoitustilojen varustus ja pihamaalla käyskentelevät kesyt porot, Toinin omat.

Matkalla Norjaan

Kesästä on tulossa kiireistä aikaa. Majoitustilat täyttyvät yö toisen jälkeen, milloin moottoripyöräilijöistä, Norjaan matkaajista, kalaan pyrkivistä. Suomessa lomiaan viettävät löytävät helpon reitin Norjaan, ja voivat aiheuttaa aikamoisen ryntäyskesän, mikäli rajojen yli pääsee kesällä matkaamaan. Vakiokävijöiden lisäksi paljon uutta väkeä ottaa suunnan kohti Inaria, sieltä Sevettijärvelle ja edelleen kohti Norjaa. Usein porotilan isolta parkkipaikalta auton keulan suunta osoittaa Näätämöön ja siitä edelleen Norjan päätielle kohti jäämeren rantaa.

Juhlijoille kunnon kattaus

Norjan raja on vain 16 kilometrin päässä. Sieltä on ollut norjalaisten helppo laskeutua viettämään syntymäpäiviä ja muita juhlia Toinin hoiviin. Silloin Toini kattaa salin komeaksi ja lataa herkut pitkille tarjoilupöydille. Tarjolla on aina lohta, graavina tai pääruokana. Juhlatunnelmaa nostattaa myös A-oikeudet ja mahdollisuus jäädä tunnelmaan usein koko viikonlopuksi.

– Norjalaiset ovat hyvä osa yrityksemme myyntituloksesta, mutta ympäri maailmaa asiakkaita riittää. Jos korona tästä hellittää. Norjalaisia käy normaalisti ympäri vuoden ruokailijoina, kokousten pitäjinä ja muuten viihteellä. Koko Sör-Varangerin alueelta ja kauempaakin.

Toini Sanilan porotilan pihapiirissä kesyt porot ihastuttavat kulkijaa. Tämä sarvipää nauttii aamiaiseksi leipää takaoven terassilta.

Ruska tuo lisää uusia kävijöitä

Odotettavissa on, että syksy tulee olemaan yhtä kiireinen kuin kesäkin Sevetin kupeessa. Netin kautta varauspalvelu Booking.com toimii jouheasti, ja aina jo ennakkoon osataan varautua tulijamääriin. Toinia avustaa oma tytär ja palvelua saa useammalla eri kielellä.

– Kausi on jo alkanut ja toimintaa on ympärivuotisesti normaalisti. Vielä ehtii mukaan, mutta kannattaa varailla heti kun matkaohjelma on selvinnyt, neuvoo Toini kesälomaansa suunnittelevia.

Yli 30 vuotta takana

Toini on yrityksen ruorissa ja tunnettu sevettijärveläinen. Yli 30 vuoden ura alkaa pikkuhiljaa olla tarpeeksi asiakkaitten palvelua, ja on aika päästä viettämään eläkeaikaa. Yritys on myynnissä ja tavoitteena on saada jatkumoa palveluille kuitenkin uusia tuulia tavoitellen.

– Olen lukutoukka, rikossarjojen intohimoinen katsoja. Olisi hienoa päästä itsekin tutustumaan omaan maahan ja naapureihin kaikessa rauhassa ystäviä tavaten, samoin pitkäaikaisia asiakkaita, kesäteatteriin ja talvellakin teatteriin suunnitellusti.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto