Uusi perhehotelliketju syntyi

Peerâ Hotels & Cottages nostaa esiin saamelaisen kulttuurin ja kielten jatkumoa. Kuva: Peerâ Hotels & Cottages

 

Peerâ Hotels & Cottages syntyi, kun Hilla-Rina Palokari päätti jatkaa vanhempiensa, Vesa ja Raili Palokarin elämäntyötä. Ketjuun kuuluvat Lapista Hotelli Sodankylä, Peurasuvanto Mökit & Camping ja Tietotunturi KeloVilla.

Lapsesta asti kaikessa mukana ollut ja alaa seurannut Hilla-Rina saa näin oivallisen alustan lähteä kehittämään ja luomaa perheyritykseen uutta.

Uutta potkua ketjusta

Uusi yhtenäinen ketjustrategia syntyi pitkälti korona-aikana, jolloin on ollut aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä uuteen. Näin toukokuussa näki päivänvalon Peerâ Hotels & Cottages.

Inarinsaamenkielinen peerâ tarkoittaa perhettä.

– Valitsimme tämän sanan toimintamme nimeksi, sillä olemme asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja työkavereiden kesken yhtä perhettä. Meille tullaan vieraaksi ja halutaan asua kotoisasti. Ennen kaikkea haluamme ystävällisyydellä ja ihmisläheisyydellä tehdä asiakkaiden olon kotoisaksi.

Juuret Inarissa

Nimivalinnalla omistajaperhe haluaa tuoda esille juuriaan ja missiona on edesauttaa saamelaisen kulttuurin ja kielten jatkumoa.

– Tämän asian edistämiseksi lahjoitamme vuosittain 0,10 € jokaisesta majoitusvuorokaudesta pohjoisen Euroopan ainoalle alkuperäiskansalle. Tuemme näin saamelaista kulttuuria ja kieliä. Antamalla takaisin haluamme yhdistää ja kasvattaa alueen rikkautta.

Avustuksen saa tänä ja ensi vuonna perheen sydäntä lähellä oleva Inarinsaamen kielen yhdistys Anarâškielâ Servi ry.

– Tulevaisuuteen katsomme myönteisesti ja olemme parhaillaan toteuttamassa sukupolvenvaihdosta. Uudistamalla toimintaamme haluamme olla paremmin valmistautuneita uuteen normaaliin, luoda hyvän kasvualustan ja palvella asiakkaitamme entistä paremmin.

Ketjun nettisivut: www.peerahotels.fi

 

Riitta Kemppainen-Koivisto