Nyt kutsuu hillajänkä

Onko mitään herkullisempaa kuin kuksallinen jängän kultaa?

Näihin aikoihin on perinteisesti suunnattu puheet, toiveet ja katseet hillamaastoihin. On arvuuteltu, missä päin Lappia on jo aika, ja mihin sitten joutaa vähän myöhemmin, vaikka heinäkuun lopulla. Hyvää pidetään piilossa muilta ja satoisammat suot pysyvät tunnetusti omana tietonaan.

Yleensä kun jängälle lähdetään, niin siellä myös ollaan, kelistä ja verta janoavista ötököistä ja väsymyksestä huolimatta. Joku eksyy matkalla, toiselta loppuu eväät kesken ja kolmas uupuu taakan ääreen. Jotta ikävyyksiltä vältyttäisiin, on hillastajia varten laadittu perusohjeet, joita noudattamalla saaliin kimppuun antautuminen saisi onnistuneen lopun: vähintään yhden täyden vasullisen makeaa marjaa.

Mobiilisovelluksista apua matkaan

Kun Rovaniemellä kysyttiin avoimesti vinkkejä, niitä piisasi. Heidi vinkkaa aloittelevaa hillastajaa erilaisten mobiilisovellusten käyttämiseen.

– Jos ensikertalaisena lähtee hillaan, on hyvä ladata jokin maastokarttasovellus puhelimeen. Eväät, juomaa, sääskimyrkkyä ja 112-sovellus, ne kuuluvat perusvarustukseen. Itselle karttasovellus on ollut kullanarvoinen, Lapin kullan kimeltävän hillahulluuden tae. Yksikin kesä merkitsin samalta alueelta monta suota karttaan, jotka sittemmin ovat osoittautuneet antoisiksi apajiksi. Onnea hillan poimintaan!

Satu antaa hyvän neuvon niille, joita huolettaa läheisen hillahulluus ja hänen eksymisensä kairaan.

– Jos vanhus lähtee, hänelle hetkeksi puhelimeen Google Familylink tai muu sovellus ja lapsen asema ja siinä läheiselle ylläpito. Näin läheiset näkevät, missä vanhus liikkuu kartalla.

Nykyajan tekniikka auttaa maastossa liikkumiseen ja tuo turvaa. Marjapaikan paljastumisenkin uhalla on kuitenkin aina hyvä kertoa jollekin mihin on menossa. Luotetun väärtin voi myös ottaa mukaan turvaksi.

Lataa puhelimen akku täyteen

– Puhelin ja siinä akku täynnä. Hyvä on kertoa jollekin, että on lähdössä ja vähän myös, että mihin suuntaan. Ensikertalaisena ottaisin myös kaverin mukaan, enkä ihan vaan itsekseni lähtisi. Itse olen todennut, että auton sijainnin voi merkata puhelimella karttasovellukseen ja tarvittaessa sen avulla sitten voi suunnistaa takaisin autolle, jos ei muuten löydy. Reilusti nestettä ja hieman evästä mukaan. Värikkäät ja suojaavat vaatteet auttavat myös, opastaa Marja.

Merkkaa reittisi

Joskus muovikassillinen yksinkertaisia vinkkejä auttaa jo paljon.

– Muovipussi puuhun kiinni, niin muistaa, mistä kohtaan tuli suolle ja löytää nopeammin autolle takaisin, tuumii Minna.

Älä jännitä turhaan

Hillastus on monelle tärkeää ja ehkä totistakin touhua, mutta mahtuu mukaan myös lappilaista huumoria. Tietty jännitys pistää hykerryttämään. Joskus jännittää pysyykö marjapaikka salassa, toisinaan taas se kuuluisa marjakarhu.

– Pari viikkoa vielä ja sitten matkaan. Katsele ympärille, ettei kukaan näe suuntaa. Sitten kun lähestyt hillasuotasi, noin 500 m ennen istu mahdollisimman matalana. Paras paikka on tiheä ryteikkö. Siinä kuulostelet noin 30 minuuttia, ovatko muut seuranneet sinua. Voit vaikka ryystää kahvit odotellessasi. Sitten koukkaat hyvän matkaa vielä oletetulle suolle. Sitten vaan noukkimaan matalana mutta vikkelästi. Tulomatkaa ajatellen palaa aivan eri suunnalta mitä menit, leukailee Risto.

Reija varustautuu veden ja suolaisen naposteltavan lisäksi karhun karkottimella.

– Kumpparit ja niihin tonttulakin kilikello, niin karhut pelekää!

Pienemmiltäkin pedoilta saa rauhan varsin yksinkertaisesti Markon ohjeella.

– Musiikkia soimaan kuulokkeisiin nii ei itikoitten ininä häiritse.

Nauti luonnosta

Vaikka oman salaisen hillapaikan löytäminen ja ämpäreiden täyttyminen on jokaisen hillastajan haave, on hillastuksessa useimpien mielestä parasta pohjoisen luonnosta nauttiminen ja mielen virkistyminen. Annen neuvoissa yhdistyy ja kiteytyy kymmenien saatujen vinkkien sanoma.

– Lähde suolle aamuyöllä tai aamulla. Valitse jalkineeksi kumpparit ja pitkät housut. Ota mukaan kompassi, ämpäri, virtaa täynnä oleva puhelin, lataa karttasovellus, ota reppuun mukaan hyttysmyrkkyä, juomista ja kevyttä syömistä. Etsi avosoiden laitamia. Kerro läheisellesi mihin suuntaan olet menossa keräämään lakkoja. Älä kuitenkaan paljasta muille hyvää hillasuota. Ota mukaasi paljon reipasta mieltä. Näillä neuvoilla pärjää loistavasti.

10 suosituinta vinkkiä:

Ota vesipullo mukaan.

Pakkaa mukaan hyvät eväät ja suolaista syötävää.

Ota ämpäreitä hillasaalista varten.

Pue hyvät kengät ja vaatetukseksi värikästä, kevyttä ja pitkää vaatetta.

Ota täyteen ladattu puhelin mukaan.

Varmista, että sinulla on 112-sovellus ladattuna puhelimeen.

Suunnista karttasovelluksen avulla ja merkitse ylös parhaimmat hillapaikat, muista myös kompassi ja kartta.

Lähde jängälle kaverin kanssa tai kerro läheisillesi, minne olet menossa, jos lähdet yksin.

Suuntaa hillajängälle aamuyöstä, kun on viileämpää ja hyttyset eivät kiusaa.

Pidä reipas ja iloinen mieli mukana!

 

 

 

Riitta Kemppainen-Koivisto