Simerock luotsaa lavalle loistavat tähdet

Festivaalijohtaja Sime Yliaska on Simerockin vahva taustavaikuttaja. Festivaalissa on mukana noin 200 henkilön luotettava talkooporukka. Kuva: Marko Salo

Ikiteini, festivaalijohtaja Sime Yliaska, on luotsannut loisteliaasti Simerockia läpi 2000-luvun. Tapahtuman juuret ja syntysija ovat Rovaniemen Kolpeneentiellä, missä Sime pisti pystyyn bileet mummolansa takapihalle vuonna 2002.

25 asteen pakkasesta huolimatta paikalle löysi yli tuhat henkilöä. Tuolloin esiintyjäkaartiin kuuluivat Sub HumanusSirkuslinnutYhteiskunnan Ystävät?Paha OloSethery ja päätähtenä Apulanta. Kokoontuminen sai nolon lopun, kun poliisi keskeytti bileet turvallisuussyistä.

2000-luvun aikana Simerockista on noussut Lapin festivaalien lippulaiva. Ensimetreistä saakka juhlittu tapahtuma on kiinnittänyt Suomen suosituimmat artistit. Niin myös tänä vuonna 12–13. elokuuta, kun lavalle nousevat muun muassa Cheek ja Antti Tuisku.

Ennen kuin soittimia päästään virittelemään itse tapahtumassa, festivaalin järjestäminen alkaa noin puolitoista vuotta aiemmin.

Upeaa yleisöä on kiittäminen

Sime painottaa, että he haluavat olla ajan hermolla ja jopa aikaansa edellä. Tavoitteena on vuosi toisensa jälkeen saada maan eturivin artistit loistamaan lavalle.

– Meidän ykkösasia on ajankohtaisuus. Yritämme saada Simerockiin ne esiintyjät jotka ovat huipulla nyt ja jotka ovat nousevia tähtiä. Vaikka liikkuminen Rovaniemelle voi olla haasteellista, festivaali on vakiinnuttanut paikkansa ja artistit tulevat meille mielellään, Sime paljastaa.

Sime itse on tapahtuman tuoksinassa joka paikan höylä. Mies on itsekin paistatellut polttopisteessä estradilla. Kerran Sime soitti mikitettyä pappatunturia sallalaisen Stalingrad Cowgirlsin rinnalla. Onpa hänellä ollut sorsapillisoolokin Pyhät Tepot -yhtyeen kanssa.

Ensi elokuun tapahtumassa Cheek rikkoo ennätyksiä Rovaniemellä, artistilla on Lapin ainoa kesän esiintyminen Simerockissa.

– Kaikesta kiittäminen on Simerockin upeaa ja uskollista yleisöä jonka ansiota kaikki on, hehkuttaa Sime Yliaska.

Uusi kaupunkifestari RolloPOP

RolloPOP tuo Rovaniemen Keskuskentälle 29. – 30.7. suomalaisen rockin ja popin suurimmat nimet. Festareilla nähdään kauan kaivattuja bändejä, kuten yhdeksän vuoden tauon jälkeen Apulanta.

Lavalle nousevat suomalaisen poprockin kärkikaartilainen Happoradio, karismaa hehkuva Maija Vilkkumaa, iloisen ihanan kupliva Erin, suomi-reggaen edelläkävijä, supersuosittu Jukka Poika, rytmikkään kaihoisa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä nostalginen Anssi Kela.