Kesäkahvila avattu

Rovaniemen kauppatorin Pekkalan kahvila on ollut osa toritunnelmaa jo yli 30 vuotta. Marjatta Pekkala lupaa pitää kahvin kuumana ja tuoreena sekä tarjota muurinpohjalettuja mansikkahillolla ja vaniljajäätelöllä, satoi tai paistoi.

Millaiset ovat kesänäkymät torikahvilassa?

– Hyvät on näkymät, sillä tapahtumia on tulossa puolta enemmän kuin viime kesänä.  On karaokea, jossa lapsille alussa puoli tuntia omia lauluja ja tulee yhteislauluiltoja. Lauantaisin lapsille on tulossa myös omaa ohjelmaa.

Marjatta Pekkalalla on alkamassa 32. torikesä. Työtä valtion leivissä on ehtinyt myös kertyä 30 vuotta, jonka aikana kesäkahvilan pitokin loma-aikoina alkoi.

– Ennen tein kampanisut ja paiston munkit varhain aamulla, tein päivätyön valtiolla ja sitten kipaisin kahvilan pitoon.

– Tuohon aikaan lomaa oli 45 vuorokautta, lauantait päälle, eli ehti siinä hyvin kahvilaa pitää pystyssä.

Pekkala on tyytyväinen, kun torille saadaan toimintaa. Tapahtumat houkuttelevat asukkaita yhteen, nauttimaan kesästä. Kahden tunnin parkkiaika saa myös kiitosta, siinä ajassa ehtii asiakas käydä toriasioilla kiireettömästi.

Teksti ja kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto