Lapin luonnosta elantoa

Tiia Kiiski ja Minna Kataja toteuttavat myös poimijakursseja kaupalliseen keruuseen. Kuva: Helena Pahkala

Mitenkä sitä pihkaa ja mahlaa valutetaan? Entä tietääköhän moni metsänomistaja, että hyvällä hollilla olevasta kuusenkerkän keruuseen soveltuvasta kuusikosta voi saada lisätienestiä tekemättä itse mitään?

Monelle muullekin saattaa olla epäselvää, miten luonnon tuotteisiin liittyvä elinkeino pohjoisessa toimii. Siksi kaikki tapahtumat, joissa metsän aarteita tehdään tunnetuksi, ovat tervetulleita.

– Alan kasvumahdollisuudet Lapissa ovat valtavat. Luonnonmarjat ovat luonnontuotteista käytetyimpiä, ja kuusenkerkkä, mahla ja pihka ovat tuttuja metsänantimia suurelle osalle lappilaisista. Kansainväliset tuulahdukset ovat puolestaan nostaneet pakurin laajemman kiinnostuksen kohteeksi, kertoo asiakasneuvoja Helena Pahkala Metsäkeskuksesta.

Verovapaus tärkeää

– Toivon, että useammat ihmiset hoksaisivat, että luonnontuotteet ovat jokaisen saatavilla ja niistä voi verovapaasti saada lisätuloja, kertoo Minna Kataja Lapin luonnontuotteet osuuskunnasta.

Kataja korostaa, että on muistettava, että ostaja tulee olla valmiina, haluaapa kerätä kuusenkerkkiä tai esim. jotakin villiyrttejä. Osuuskunnalla on etsinnässä kuusenkerkän kerääjiä. Kuusenkerkkä onkin yksi luonnontuote, jolla kysyntä on kasvanut lähivuosina voimakkaasti uusien tuotteiden ja käytön lisääntyessä. Useat luonnontuotteet ovat jokamiehenoikeuksien ulkopuolella jolloin niiden keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Keruuretkiä metsään

Tuoreet rovaniemeläiset luontomatkailualan yrittäjät Mika ja Kristiina Karvonen tarjoavat Happy Fox Oy:n kautta mm. monenlaisia luonnonantimien keruuretkiä pienryhmille metsään. Retken jälkeen asiakkaat saavat itse myös jalostaa kerättyjä tuotteita.

– Asiakkaamme ovat aidosti kiinnostuneita Lapin luonnosta ja he pitävät tärkeänä, että myös oppaat ovat paikallisia joilla on omakohtainen kokemus ja tieto alueen luonnosta. Tärkeänä osana luontomatkailupalvelua on tuoda esille alueen historia ja tarinallisuus asiakkaille, Mika kertoo.

Metsissä on potentiaalia tuoda rutkasti lisää hyvää Lapin alueelle; synnyttää uutta ja vahvistaa olemassa olevaa yrittäjyyttä. Luonnontuotteet tarjoavat parhaassa tapauksessa mukavan lisäansion metsänomistajalle. Myös metsä- ja luonnontuotealan yrittäjien, luonnontuotteista kiinnostuneiden metsänomistajien tiiviimpi yhteistyö tulee mahdollistamaan aivan uudenlaisia näkymiä toimialalle.

Luonnontuotteiden keruuseen on tarjolla myös elämyksellisiä retkiä Mika ja Kristiina Karvosen johdolla. Kuva: Helena Pahkala

Lappilainen