Levin Maailmancup lähestyy

Levin musta rinne on tampattu kisakuntoon hyvissä ajoin ennen 17.-18. marraskuuta pidettävää alppikauden maailmancupin avausta. Kuva: Levin Matkailu Oy

Alppihiihdon maailmancupkauden pujotteluavaus lasketaan Levillä 17.-18. marraskuuta.

Aiemmasta ajankohdasta viikolla myöhennetty tapahtuma tuo kansainvälisen hiihtoliiton FISin mukaan enemmän televisionäkyvyyttä ja johdattaa kisan sujuvammin kohti seuraavalla viikolla pidettävää maailmancup-kisaa Pohjois-Amerikassa.

Taattu lumivarmuus

Helmikuusta lähtien on hiihtokeskuksessa varauduttu kisaviikonloppuun. Lunta on pidetty säilössä sen varalta, että marraskuussa ei vielä riittävästi sitä taivaalta sada.

– Päivämäärämuutoksella on kaikkiaan positiiviset vaikutukset. Se osoittaa, että kisalla on suuri merkitys alppihiihdon kilpailukalenterissa, kun TV-yhtiöt haluavat hyödyntää kilpailutapahtuman tarjoaman sisällön maksimaalisesti, kertoo Levin maailmancupin pääsihteeri Marko Mustonen.

Viime vuonna 17 000 katsojaa seurasi kisaa paikan päällä ja lipunmyynti kasvoi tuolloin 15%.

Virallisesti Levin talvikausi avataan viikko ennen kisaviikonloppua eli 9.-11.11.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto