Suomalaiset ovat joululahjaintoilijoita

Lahjojen antaminen kuuluu oleellisesti joulun juhlaan, tietää Lendo Oy:n toimitusjohtaja Tiia Strandell. Kuva: Lendo

Vain kaksi prosenttia suomalaisista ei anna joululahjoja. Yli joka kolmas haluaa lahjaksi rahaa, mutta vain reilu viidennes antaa rahaa. Viisi lahjaa on hyvä määrä.

Tulevan joulun aikana ilmastonmuutos näkyy selkeästi suomalaisten joulukäyttäytymisessä., sillä puolet suomalaisista kertoo miettivänsä tänä vuonna lahjapäätöksiä tehdessään ympäristöasioita. 28 prosenttia suomalaisista aikoo käyttää tänä vuonna joululahjoihin rahaa vähemmän kuin viime vuonna. Rahaa ei haluta antaa lahjaksi, vaikka sitä moni toivoo. Tulokset ilmenevät lainanvälitysyhtiö Lendon marraskuussa 2018 teettämästä kyselystä, johon vastasi 1604 suomalaista.

Viisi lahjaa hyvä määrä

Lähes jokainen suomalainen jakaa joululahjoja. Ainoastaan kaksi prosenttia kansasta ilmoittaa, ettei anna tänä jouluna lahjoja. Tavanomaisinta on antaa suunnilleen viisi lahjaa. Niin tekee 40 prosenttia suomalaisista.

– Käytännössä kaikki suomalaiset jakavat joululahjoja. Kaupan alan vuosittainen joulupöhinä ja toisaalta kotitalouksien joulukiireet ja ehkä stressikin eivät todellakaan ole liioiteltu ilmiö. Joulu on suomalaisille erittäin tärkeä juhla, ja me pidämme lahjojen antamisesta, lainoja välittävän Lendo Oy:n toimitusjohtaja Tiia Strandell sanoo.

100-300 euroa lahjoihin

Lahjoja ostetaan 100-300 eurolla, tietää kysely. 16 prosenttia laittaa lahjoihin 300–500 euroa. Kyselyn tulokset kertovat myös, että vaikka joulu on suomalaisille hilpeä kulutusjuhla, sitä ei vietetä lainarahalla. Yli puolet kansasta hankkii joululahjansa pelkästään kivijalkamyymälöistä.
Strandellin mukaan ystävilleen joululahjoja ostaa joka kymmenes ja lemmikit saavat joululahjoja paljon useammin kuin työkaverit.

Joulupakettiin elektroniikkaa

IT-alan tuotteiden ja palveluiden tukkuri ALSO Finland ennakoi, että tämän vuoden joulukaupan veturina toimii älykello. Paketeista löytyy myös pelitarvikkeita, laadukkaita kuulokkeita ja premium-tason matkapuhelimia. Kysyntää riittää niin edullisille peruspuhelimille kuin uutuuksillekin.

Riitta Kemppainen-Koivisto