Kaikki porosta

Sieriporon Ari Maununiemi jatkaa sukunsa perinteitä poronhoidossa ja on osannut yhdistää siihen myös toimivat matkailupalvelut. Kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto

Sellainen on monen Lapin kävijän tahto. Ei riitä se, että näkee poron vilaukselta aitauksessaan, vaan monen toiveena on päästä perehtymään syvemmin poron elämään.

Poroajelusta on hyvä aloittaa. Sellainen odottaa ensimmäistä kertaa Lapissa matkaavaa ranskalaisseuruetta. Kohteeksi on valittu Sierijärven Sieriporon porosafari.

Poroyrittäjien joukossa Sieriporo on käsite, jonka kiiri on kantautunut monen matkailijan tietoisuuteen. Jo useamman polven poromiesura samalla porotilalla ja siihen taidokkaasti yhdistetyt matkailupalvelut ovat poikaa. Tilaa luotsaavat poromiesten perilliset ja kaverukset Ari Maununiemi ja Sampo Pasma.

Kaupungista matkaa perille on vain 15 kilometriä, asiakkaat hoidetaan tarvittaessa hotellin ovelta perille ja takaisin. Turisti voi valita lyhyemmän tai pidemmän safarin, päivällä ja iltasella, ruokatarjoilulla tai ilman. Mutta tarinaa, sitä ilman, ei matkailijaa pois päästetä.

Sydämestä poromies

Sieroporon poroaitaukset ja pihamiljöö houkuttelevat kulkemaan eteenpäin bussilta. Isäntä Ari Maununiemi on vastassa, ja aivan alkuun hän pyytää kysymään kaikkea mahdollista poronhoidosta, poroelosta, kalastuksesta, metsästyksestä tai muusta alueen elämästä, joka vain sattuu putkahtamaan esiin.

Alkuun väki ohjeistetaan turvallisuuteen ja johdatetaan safarireitin alkupäähän. Jokainen istahtaa käskyn käydessä peppu edellä reen kyytiin porontaljojen päälle ja saa lämmikkeeksi huovan. Matkareitti kulkee pitkin rekireittiä ohjastetusti. Valokuvauksille on aikaa retken aluksi, ja sitten jo näppejä paleleekin sen verran, että ne on varminta pistää vällyn alle turvaan talven viimalta. Uusi, ennenkokematon ja pitkään odotettu elämys Lapin matkalla on tässä.

Pirtin lämmössä suu laulaa

Tunnin päästä ajelun päätteeksi lämpimään pirttiin sujahtaa turistien lisäksi Isku- porokoira. Reessä kylmettyneet kohmeiset sormet saa lämpimiksi tuvan piisin edessä, toiset rapsuttamalla Isku-koiran turkkia. Koivuklapeja nakataan lisää takkaan, turvalasi on suojana ja lämpö sulattaa kehot takan ääressä.

Lautaselle lämmin lounas, maistuvainen rieska ja sitten uteliaisuus saa vallan. Punaposkiset turistit ovat haltioissaan safaristaan ja valmiita niiden toivottujen kysymysten esittelyyn.
– Voiko poron maitoa juoda?
– Kumpi on parempaa, uroksen vai naaraan liha?
– Kuinka kauan poroemo on tiinenä?
– Kuinka paljon pitää poroja omistaa, että sillä elää?

Tämä tarina on tosi

Ja Arihan vastaa. Kertoo isänsä ja pappansa tarinaa siitä, miten näillä palkisilla on eletty ja tehty työtä muutama sata vuotta. Miten asutusta on Sierijärven rannalla ollut jo 1300 vuotta sitten ja miten siellä oma lähisuku nyt elelee.

– Ollaan yhdistetty harrastus ja työ. Tätä piisaa niin, että lomia ei tarvitse miettiä, kun se aika vietetään täällä työn ääressä, selvittää poromies ja matkailuyrittäjä Ari.

Jokaiseen kysymykseen tulee vastaus ja ripaus vielä lisää.

Poromerkki paljastuu

Kuva: Sisällä pirtissä vieraat pääsevät arvuuttelemaan poromerkin salaisuuksia.

Tietovisaan pääsevät matkailijat tarttumaan sen jälkeen, kun 10-minuuttinen aloituksen tietopaketti on kasassa.

– Tämä on sellainen tiivistetty ”High Light” tietopaketti, mutta tähän on kouluttauduttu lapsesta asti. Tiivistä eloa porotilalla 20 vuotta, niin kyllä siinä porohommat tulevat selviksi.

– Yrittäjäksi kasvaminen alkaa taaperosta. Nuorena moni omistaa jo omia poroja, jolloin ei saa opintotukea tai muuta avustusta. Oppii sillä lailla elämään omillaan jo pienestä, valistaa Ari.
Lopussa heltiää tieto myös siitä, mikä voi olla riittävä poroluku, että sillä tulee toimeen.

– Olisiko sellainen 300 poroa. Voi olla myös, että 50 riittää, jos on hyvin hoidettu yritys. Saattaa olla, että vähempikin, jos on jotain muutakin tienestiä siinä ohessa.

Viimein väki selviää vaativasta Poroajokortin suorittamisesta. Pelkällä reessä istumisella sellainen ei hoidu, vaan pitää oppia jotain uutta. Ari ojentaa jokaiselle hieman käyntikorttia isomman lappusen, jossa on Arin oma poromerkki ja todistus siitä, että porolla on ajettu ja opittu uutta.

– Tämä on sitten ihan virallinen, mutta voimassa vain 3 vuotta. Sen jälkeen pitää tulla uusimaan.
Pirtistä ei poistuta, ennen kuin se viimeinen uskalias kysymys on esitetty:

– Mitenkäs se rykimäaika, millainen ääni siitä syntyy, jos kaikki urokset sattuvat olemaan yhtä aikaa rykimässä?

 

Riitta Kemppainen-Koivisto