Kakslauttasen Taidegalleria uuden edessä

Arctic Design Path, näyttävä Kakslauttasen Art Gallery, löytyy pohjoiseen Lappiin vievän päätien varrelta ennen Saariselkää. Kuva: Kakslauttanen Art Gallery

Saariselän Kakslauttasessa jatkuu huhtikuun loppuun Lapin taiteilijaseuran Kaikuja pohjoisesta- näyttely. Mukana ovat Maria Huhmarniemi, Eliina Hurtig, Marjo Hyttinen, Risto Immonen, Helena Junttila, Ilona Kivijärvi, Kazuko Kizawa, Tuomas Korkalo, Leila Lipiäinen, Pirjo Nykänen, Marjo Pernu, Raisa Raekallio & Misha del Val, Oili Tornberg ja Kari Tuisku.

– Kutsuin näyttelyyn mukaan lisäksi saamelaistaiteilija Marja Helanderin sekä italialaisen taidemaalarin Simafran. Firenzestä kotoisin oleva, kansainvälisesti tunnettu taiteilija Simafra eli Riccardo Prosperi osallistuu näyttelyyn kahdella Lappi-aiheisella maalauksellaan. Hänen teoksiaan löytyy monista kokoelmista, mm. Hollywood-tähti Cameron Diazilta, kertoo Kakslauttanen Art Galleryn kuraattori Hanna Kreiss.

Näyttelyssä on esillä maalausten ja veistosten lisäksi installaatioita, valokuvaa sekä mediataidetta.

Kakslauttasessa on esillä myös Irene Kangasniemen ja Oda-Liv Koiviston yhteisnäyttely ”Multiformes – tarinallisia taidekäsitöitä Lapista”. Näyttely sijaitsee gallerian vieressä olevassa tilassa Kakslauttasen West Villagen uuden Iglu-tornin juurella. Molemmat näyttelyt ovat avoinna päivittäin kello 11-19 aina 26.4. asti.

Kesänäyttely valmisteilla

Toukokuusta heinäkuuhun Taidegalleriassa on näyttelytauko.

– Sen jälkeen avautuu kesänäyttely, jossa nähdään Lapin yliopiston soveltavan taiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelman tuotoksia. Mukaan tulee myös sodankyläläisen Sulo Nordbergin reliefejä. Tarkkaa näyttelyn alkamispäivää ei ole vielä sovittu, sillä näyttelyhaku on vielä kesken.

Syksyn mittaan syys-lokakuun vaihteessa avautuu iso talvikauden näyttely, jossa ovat mukana Elina Sipilä ja saamelaistaiteilija Tomas Colbengtson.

Iglu-torni ja Planetaario

Taidegallerian keskiosasta on pääsy Iglu-näköalatorniin, joka on avoinna yleisölle. Torniin on tulossa iglubaari, jota tällä hetkellä voi varata vain ryhmille.

Galleria-rakennuksesta tulee johtamaan käytävä rakenteilla olevaan Planetaarioon.

– Planetaario on Pohjoismaiden suurin ja valmistuu toiveiden mukaan ensi talvikaudelle. Siellä voi nähdä tähtikuvioita, revontulia tai vaikka katsella 3-d elokuvia. Planetaariota voi käyttää erilaisiin tilaisuuksiin tai seminaareihin auditorion lailla. Sen yhteyteen rakennetaan igluvaikutteinen ravintola sekä oma panimo. Yleisötiloissa on myös tilaa taiteelle.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto