Kilpisjärvelle ihailemaan jääveistoksia

Kilpisjärven kevään ilona on kuusi jäistä veistosta. kuva: Jussi Katajisto/Riitta Matikainen.

Pohjoismainen Jäänveistokilpailu Kilpisjärvellä tuotti kauniita taideteoksia kylän keskustaan. Niitä voi käydä ihailemassa pitkin kaunista kevättä.

Kaksitoista jään- ja lumenveiston ammattilaista saivat parikilpailuna toteuttaa ideaansa ja tuloksena syntyi kuusi upeaa taideteosta kylän keskustaan. Veistäjät olivat eri puolilta Suomea ja kaukaisimmat Etelä-Norjasta. Yli puolet osanottajista oli ensimmäistä kertaa veistämässä Kilpisjärvellä.

Kirkas jää yltää moneen

Kilpisjärven kirkas ja monikerroksellinen jää antoi veistäjille parhaat mahdollisuudet toteuttaa töitään ja jään erilaisia ominaisuuksia oli käytetty taitavasti hyödyksi. Eri töissä nähtiin tyylillisesti hyvin erilaisia ratkaisuja. Teoksiin sijoitetut valot tuovat uusia ulottuvuuksia pimeällä katsottaessa.

Kilpailun voitti pisteen erolla veistäjäpari Jussi Katajiston ja Riitta Matikaisen läpikuultava, herkkyyttä ja karuutta taitavasti yhdistellyt teos Kesäpäivä tunturissa – Summerday in the fell area. Toisen palkinnon voitti norjalaisten Elisabeth Kristensenin ja Jeppe Stenslandin teos Frost – Kuura. Kolmannen sijan vei Eeva Karhun ja Jesse Törmikosken teos Rajoitettu – Restrain.