Kalaa luvassa pohjoisessa

Inarijärvellä kalastaville on istutettu järvitaimenen ja siian poikasia. Kuva: Lapin materiaalipankki/Lapin Safarit.

Kalastajat pääsevät ahkeroimaan Lapin järvissä ja joissa heinäkuun helteillä. Inarijärveen on istutettu 354 000 kalan poikasta. Näätämöjoella lohennousua voi seurata kalalaskurista.

Inarille istutuksia

Luonnovarakeskus (Luke) hoitaa Inarijärveen istutetaan järvitaimenia ja pohjasiikoja. Petokalojen määrä tulee olemaan yhteensä noin 120 000 ja kesän vanhoja pohjasiianpoikasia liki puolet enemmän, 234 000. Viime kesän helteen takia nieriöitä ei istuteta lainkaan.

– Vuonna 2018 nieriöitä istutettiin kolmannes vuosittaista velvoitetta enemmän, mikä osaltaan kompensoi vuoden 2019 tilannetta. Seuraavan kerran nieriöitä päästään istuttamaan vuonna 2020, kertoo Luken johtava asiantuntija Petri Heinimaa.

6,5 tonnia lohta Näätämöjoella

Viime vuoden kalastuskaudella Näätämöjoella saatiin aiempaa vuotta runsaammin lohta, yhteensä 6,5 tonnia. Lohta saatiin Suomen puolelta 2,7 ja Norjan puolelta 3,8 tonnia.

Suomen puolen osuus kaksinkertaisti saaliin vuoteen 2017 verrattuna, pääosa paikallisten lohiverkoilla. Kalastusmatkailijoita oli 530 ja heidän saaliinsa n. 450 kiloa.

Tiedot on kerätty Luken postitiedustelulla ja puhelinhaastatteluilla. Norjassa kaikilla on velvollisuus ilmoittaa saaliinsa saalisseurantajärjestelmään.

Näätämöjoen lohitilannetta ja kalalaskurin kuvaa voi seurata osoitteessa https://kart.skynordic.no/.