Ulko-ovi on avoimena, sillä päivä on loppukesäisen lämmin ja on kahviaika. Sisällä valo täyttää vitriinit, joihin on aseteltu ei vain sen seitsemää sorttia, vaan runsain mitoin joka hyllylle ja vitriinin päällekin takahuoneen leipomossa valmistettuja herkkuja. Kermalla kuorrutettuja mansikkakakkuja, suussa sulavan näköisiä suklaakakkuja, kuohkeita viinereitä, täyttäviä piirakoita, suloisia sokeripullia ja pikkuleipiä valmiina pikkupaketeissa kotiin vietäväksi. Tällaista kattausta harvoin näkee metropolienkaan kahviloissa.
Tiskin takana häärii useampi avulias käsipari, sillä väkeä tulee ovesta tasaiseen tahtiin. Nauttimaan sen tutuksi tulleen kahvikupposen ja sille sopivan herkkupalan. Joku piipahtaa sisään ensimmäistä kertaa, ihan vain tarkistaakseen, millainen on Rovaniemen parhaaksi tituleerattu kahvilakonditoria.
Kaikki alkoi yhteisestä ideasta
– Ruotsissa asuttiin, kun mieleen juolahti ajatus omasta kahvilasta. Tästä kehkeytyi ensi askeleet leipomolle, johon laitteet toimme 1980-luvulla mukanamme, kun kotiuduimme Suomeen ja Rovaniemelle, muistelevat Antinkaapon perustajat Marita Räihä ja Eino Antinkaapo.
Tänä syksynä tuosta aloituksesta tulee kuluneeksi 35 vuotta.
– Napapiirille vietiin ensimmäiset tilauspullat Korkalovaarasta kotitalomme päätyyn pystytetystä leipomosta, kertoo menneistä Eino Antinkaapo.
Leipomo ehti toimia Korkalovaarassa 4 vuotta, kunnes oli aika siirtyä kohti keskustaa ja liittää mukaan kahvilatoiminta. Rovakadulta löytyi pieni toimitila kahvilalle. Parin vuoden päästä oli aika siirtyä saman talon päätyyn isompiin tiloihin.
– Silloin saatiin myös leipomo alakertaan, eikä tarvinnut enää kauempaa kuljettaa herkkuja, kertaa Marita menneitä.
Antinkaapo, koko väen kahvila
Vielä vierähti 10 vuotta, ennen kuin kahvila asettui nykyiselle paikalleen Rovakadun kahvilakulmaan. Tilaa on nyt kahvittelijoille istua ja autoille tarpeeksi parkkipaikkoja pihalla ja kadun varrella.
– Tästä on myös kätevä käydä noutamassa vaikka isompaa monen kakun tilausta. Kahvilan edustan patio on ollut paikoillaan muutaman vuoden, joten hyvällä säällä voi nauttia seurasta ja lepohetkestä raikkaassa ulkoilmassa, selvittää Satu Antinkaapo, Maritan tytär, joka on vastannut kahvilakonditoriasta viimeiset 4 vuotta.
– Olen niin iloinen, että sain työlleni jatkajan, jatkaa Marita, joka vielä silloin tällöin käy ruuhka-apuna tyttärensä kahvilassa, tutussa Antinkaapossa.
Entinen pitkäaikainen yrittäjä tietää, että yrityksen jatkuminen ja sopivan jatkajan löytäminen ei ole helppo homma. Tarvitaan luotettava henkilö, joka on orientoitunut kehittämään, päivittämään tiloja sekä luovasti uudistamaan tuotteita aikaan sopivaksi.
– Eikä lainan saantikaan ole mikään läpihuutojuttu pankissa, täytyy olla näyttöä, että veloista selviää ja yritys on taloudellisesti toimintakykyinen. Satu ehti olla kauan aikaa mukana ennen kuin otti ohjat omiin käsiinsä. Hän on niin huolellinen ja ahkera, että yllätyksiä ei ole tullut, ja yrityksen historia saa näin uutta tuulta, kiitollinen Marita tuumii.
Kaupungin suosituin
Paikallislehden lukijakyselyssä arvuuteltiin loppukesästä kaupungin parasta kahvilaa. Eniten ääniä keräsi Antinkaapo, ja yrittäjä-Satu on tästä hyvin kiitollinen.
– Hyvältä tuntuu. On tosi hienoa saada tällaista palautetta kävijöiltä, ihan parasta. Iso kiitos kaikille!
Satu arvioi, että kahvilan kiireetön ilmapiiri ja lämminhenkisyys nousevat tässä ajassa pintaan. Ihmiset osaavat arvostaa tiloja, joissa ei tarvitse koko ajan näpytellä kännykkää tai kuunnella musiikkia.
– Elämän hektisyys on hyvä katkaista, vaikka vain vähäksi aikaa. Antinkaapo on aina ollut rauhaisa paikka, ja ihmiset löytävät tänne, vaikka emme ole juuri keskustan kävelykadun ja ostoskeskusten keskellä, vaan tässä tuntumassa.
Myös matkailijat osaavat suunnistaa paikalle.
– Meille tullaan maistelemaan puhtaita, maukkaita ja perinteisiä suomalaisia konditoriatuotteita. Omatoimimatkalaiset, etenkin aasialaiset, löytävät tänne helposti, selvittää Satu kävijäkuntaansa.
Puheensorina kuuluu siellä täällä kahvilassa. Kulmakahvillaan on asettunut pieniä pöytäseurueita hengähtämään päivän vietostaan. Osa on selvästi tullut testaamaan, miten hyvä kahvila se tämä onkaan, parhaaksi tituleerattu. Patiolla rennosti sohvilla istuvat näyttävät myös nauttivan päivästä, kupillisesta hyvää kahvia ja toistensa seurasta. Joku lukee rauhassa päivän lehteä omassa pöydässään. Kaikilla tuntuu olevan niin hyvä olla vain.
Riitta Kemppainen-Koivisto