”Lapsuus, se on korvaamaton” lauletaan tutussa Jari Huhtasalon sanoittamassa Äideistä parhain -kappaleessa. Tuo laulu tuo mieleeni lapsuuden muistoja kuusipuista. Tunnen vahvasti, että kotiseudun kuusi Kittilän Mustavaarasta on seurannut minua monen matkan ja mutkan kautta Huittisten Vampulaan.
Mustavaarasta maailmalle
Olen matkustellut eri puolilla maailmaa ja asunut monessa maassa; Englannissa, Belgiassa ja Saksassa Lyypekissä. Siellä omistin siirtolapuutarhan, ja kas kummaa, eräänä iltana havaitsin, että tontillani kasvoi kaikista eniten kuusia. Kun muutin vuonna 2008 takaisin Suomeen, huomasin pian valinneeni asuinpaikakseni jälleen sellaisen, jonka pihalla on kuusia. Tämän eteläisen Suomen mummon mökin kuuset ovat tosin monta kertaa isompia kuin lapsuuteni Kittilän Mustavaarassa kasvaneet.
Siellä kotikonnuillani opin tuntemaan monia paikkoja kuusien mukaan. Tärkein niistä oli lähellä sijaitseva metsä, jossa oli paljon latvastaan haarautuneita kuusia. Paikan nimi oli Haarakuusenmaa. Se oli kuin pienen kylän keskipiste. Opin sen avulla löytämään kalapaikan ja marjapaikan. Ja jos eksyin, niin ”harrakuusen” maasta osasin jo suunnistaa kotiin.
Kun lapsena makasin pihakuusen vierellä, katselin usein korkean kuusen latvaan, josta katseeni siirtyi pilviin. Pilviä ihaillessani alkoi mielikuvitus lentää. Haaveilin milloin muuttavani isona Filippiineille, missä silloinen idolini Miss Suomi Armi Kuusela asui. Joskus pohdiskelin, mitä kaikkea näkisin, jos kiipeäisin kuusen latvaan. Sinne en koskaan kiivennyt, mutta liekö käynyt niin, että kuusen korkeutta katsoessani tajusin maailmaa olevan muuallakin kuin Kittilässä.
Kyllä metsässä kasvamisesta voi olla joskus hyötyäkin.
Kirsti Kärki