Autoturvallisuutta synnytetään Lapissa 

Janne Seurujärvi vastaa Inarissa toimivan TestWorld ajoneuvojen testauspaikan toiminnasta.

Inarin Akujärvellä testataan yhä kehittyneempää tekniikkaa sisältäviä autoja. Elektroniikan ja auton jokaisen muunkin osan tulee olla turvallista ajajalle. Testausajoja varten rakennettuja keskuksia on syntynyt eri puolille, pohjoiseen Suomeen muutamia. Täällä Lapin arktisissa olosuhteissa pystytään selvittämään moottorin kestävyys pakkasissa, renkaiden toimivuus ja rakenteiden kesto vaihtelevassa säässä.

Yksi ehkä maailman modernein testikeskus TestWorld sijaitsee 300 kilometriä Napapiiriltä pohjoiseen, keskellä Inarin metsää. Testattavana on useita tunnettuja automerkkejä erityisesti talviolosuhteissa lumella ja jäällä pitkin vuotta. Uudessa testaustunnelissa voi ajaa koeajoja myös kesäisin, sillä tunnelin lämpötila pysyy tasaisesti -10 asteessa.

Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi kertoo, että testaukset alkoivat Ivalon lentoaseman läheisyydessä vuonna 1991. Ensimmäinen katettu ajotunneli saatiin vuonna 2012 ja toinen, kapasiteetin tuplaava tunneli valmistui vuonna 2018. Neljässä vuodessa investoinnit ovat olleet kymmeniä miljoonia euroja. Testirata lentoaseman läheisyydessä on 20 kilometrin mittainen ja kaikkiaan käytössä on ajoratoja 80 kilometrin edestä. Katettu tunneli on 1,6 km pirtuinen.

 

Teksti ja kuvat: Gianfranco Nitti