Lapissa potentiaalisia uusia malmialueita

Kultamalmien-mineraalipotentiaalikartassa punaiset alueet ovat otollisimpia kultamalmeille, siniset vähiten otollisia. Tunnetut kultamalmiesiintymät on esitetty renkailla. Kuva: Geologinen tutkimuskeskus GTK.

GTK ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) saivat yhteisessä hankkeessa esille asioita, jotka auttavat huomioimaan potentiaalisten malmialueiden erityislaatuisuutta. Uutta tietoa on maaperän, pohjavesien, luonnollisen säteilyn (uraani, torium ja kalium) sekä geokemiallisen uraanin esiintymisestä Lapin maakunnan alueelta.

Tuotoksena syntyneet kartat toimivat ohjeena, kun alueiden seurantaa suunnitellaan. Samoilla alueilla saattaa esiintyä maaperässä myös haitallisia alkuaineita, kuten arseenia.

Kultaa Keski-Lapissa

Kultamalmien ennustekartassa Keski-Lappi nousee potentiaalisimmaksi alueeksi. Muita alueita löytyy Etelä-Lapista sekä hajanaisesti muualtakin. Sinkki-kuparimalmeille suosiollisia alueita löytyy Kittilästä ja Sodankylästä, Etelä- ja Itä-Lapista sekä Inarista. Rauta-malmien ennustekartan mukaan potentiaalisimmat alueet löytyvät Länsi- ja Etelä-Lapista sekä eri puolilta Pohjois-Lappia. Nikkeli-kupari-alueita löytyy Rovaniemen ja Kemin välillä sekä Kittilän ja Sodankylän pohjoisosissa, Inarissa ja Itä-Lapissa.

Haitalliset alkuaineet harmina maaperässä

Tiettyjen kulta-, sinkki-, kupari-, lyijy- ja hopeamalmityyppien esiintymisalueiden maaperässä voi paikoin olla arseenipitoisuuksia, jotka ylittävät ohjearvot. Maaperän nikkelipitoisuudet voivat olla suuria alueilla, joilla nikkeli-kupari-tyypin malmien esiintyminen on todennäköisintä.

Jo maankäytön suunnitteluvaiheessa tulee ottaa huomioon happamat sulfaattimaat ja alueet, joissa voi olla luonnostaan suuret arseeni- ja metallipitoisuudet. Maaperän luontaisesti suurehkot arseeni- ja metallipitoisuudet eivät yleensä muodosta merkittävää riskiä ihmisille tai ympäristölle. Haitallisten aineiden liukoisuuteen voivat vaikuttaa voimakkaat maankäytön muutokset, kuten kaivaminen, maamassojen liikuttelu ja kallion räjäyttäminen ja murskaaminen. Arseeni ja metallit voivat kulkeutua pölyn tai pinta- ja pohjaveden mukana laajalle alueelle ympäristöön.

Hankkeen tuotoksiin pääsee perehtymään osoitteessa https://www.syke.fi/hankkeet/lapinkaiku