Lue Jänkä-lehtiä Sompion kirjastossa

Satu Loukkolan teos Möö (2013) Oranki Art ympäristötaidenäyttelystä. Kuva toimii Jänkä 2-3/2020 lehden kansikuvana. Kuva: Kerttu Korhonen, muokkaus Jenni Mutenia.

Lappilainen kulttuurilehti Jänkä on ilmestynyt 15 vuotta. Tänä aikana lehdissä on esitelty 19 kylää eri puolilta Lappia ja kirjoitettu lukuisia juttuja alueen ihmisistä.

Uusimmassa numerossa Valtteri Huhtamella kertoo Törmäsen kylästä. Mukaan mahtuu Pellon Orangin kylässä sijaitsevan Oranki Artin näyttelyn esittely ja tutuksi tulee Kittilän Alakylässä sijaitseva Vene-Aapon Venehuone. Pieniä havaintoja -palsta ottaa vastaan lyhyitä tekstejä ja kuvia julkaistavaksi asioista, joiden arvelee kiinnostavan Jängän lukijoita. Tällainen on esimerkiksi tarina Velho-oopperoiden sanoittajasta ja velhohahmosta Kalervo Uutusta.

Sarjakuva Tosipaavolainen

Edesmennyt taiteilija ja kirjailija Erkki Alajärvi eli Aate kirjoitti lehteen kolumneja ja kirja-arvioita sekä piirsi sarjakuvastrippiä Tosipaavolainen. Näitä juttuja, niin kuin muitakin 30 Jänkä-lehteä pääsee lukemaan maksutta Sompion kirjastossa.

Jänkä-lehden nettisivuilta www.janka.fi  selviävät lehden tekijät, yhteystiedot ja myyntipaikat.

 

Lappilainen