Korkeakoulutettuja lisää Lappiin 

Lappi tarvitsee uusia tekijöitä. Tämä näkyy myös alueen korkeakoulun oppilasmäärien kasvuna.  Yhteishaku 17.-31.3.2021. Kuva: Lapin amk

 

Lapin ammattikorkeakoulu on valmiudessa uusien opiskelijoiden maaliskuiseen yhteishakuun. Tarjolla on monipuolinen kattaus eri opintoaloja, joista valita, ja aloituspaikkoja hyvin tarjolla.

Koko Suomen ammattikorkeakouluissa oli viime syksynä tarjolla 2200 ihan uutta aloituspaikkaa. Tulevina kahtena syksynä saadaan lisäksi 1900 uutta paikkaa korkeakoulututkintoa hamuaville opiskelijoille. Näistä osansa sai myös Lappi.

Yhteishakupaikkoja tuli lisää

– Kasvaville aloille tarvitaan uusia opiskelijoita. Työssä edetään laatimalla aina 4-vuotiskaudeksi tutkintotavoitteet, opetusministeriön kanssa. Ministeriö kanssa tehty sopimus raamittaa ammattikorkeakoulutuksen määrän, ja mitkä koulutusvastuut toteutuvat, selvittää Lapin ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen.

Lapin ammattikorkeakoululla oli aiemmin tavoitteena saada 943 alemman tason tutkinnon suorittajaa ja 112 ylempään tutkintoon. Nyt määrät kasvoivat, uudet luvut ovat 1098 ja 175 eli yhä useampi saa mahdollisuuden suorittaa tutkinnon. Uutena alkaa rakennusmestarin koulutus.

– Enää emme tarvitsekaan kuin tarpeeksi hakijoita näihin kaikkiin! Olkaahan nyt kaikki ajoissa liikkeellä, haku alkaa 17. maaliskuuta, innostaa Rissanen Lapin nuoria ja myös aikuisia kevään yhteyshakuun.

Kemi, Tornio, koko Lappi

– Lapissa huomio on nyt Meri-Lapissa, ja olemme isosti mukana tässä kehityksessä, jossa koulutamme uusien alojen osaajia paikallisiin tarpeisiin. Lisää tekijöitä tarvitaan etenkin tekniikan aloilla ja sosiaali- ja terveydenhoidossa.

Rissanen on tyytyväinen myös valmistuneiden määrään, sillä heistä riippuu opinahjon rahoitus.

– 2014 meiltä valmistui 989 ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta opiskelijaa, viime vuonna jo 1077 ammattikorkeakoulututkintoa ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja 176.  Tätä kaikki haluavat, kasvua ja korkeakoulutettua työvoimaa. Parhaillaan vastaamme myös Meri-Lapin biotuotetehtaan ja Outokummun tilanteeseen, jotta voimme tarjota uutta osaamista sekä uudelleen kouluttautumista.

– Nyt on iso mahdollisuus päästä opintoihin kiinni, koulutusta on tarjolla runsaasti, myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta.  Matkailukin virkistyy ilman muuta, ja suunta on vastuullisen matkailun mahdollisuuksissa.

On vara valita

Lapin ammattikorkeakoulun Kemi-Tornion kampusten koulutusalat, etenkin tekniikka ja teollisuus, liiketalous ja tietojenkäsittely, digitaalinen kuvataide sekä sote-alat kiinnostavat nuoria, kun edessä siintää mahdollisuus sijoittua pohjoiseen töihin.

Tarve uusille osaaville työntekijöille aktivoituu lähivuosina, kun Kemin uuden biotuotetehtaan rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin. Alueella tarvitaan satoja, rakennusvaiheessa tuhansia, uusia työntekijöitä. Kemin tuleva tehdas ja sen myötä nouseva muu uusi teollisuus on mahdollisuus alueen nuorille kouluttautua, päästä työharjoitteluun ja sijoittua alueelle töihin.

 

 

Riitta Kemppainen-Koivisto