Lumileikit suojelukseen

Lumilinnat, lumiukot ja lumienkelit ovat osa kulttuuriamme, ja ne kertovat myös yleisemmin pohjoisesta identiteetistä. Kampanja haluaa muistuttaa suomalaisia, että ilmastonmuutoksen hillinnällä suojellaan myös kulttuuriperintöämme. Kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto

 

Pohjoisen talven paukkupakkasissa ei tule mieleen, että talvinen lumi voi olla katoava luonnonvara. Uhka on suuri etenkin lumiukoille. Tätä vastaan ollaan kampanjoimassa ja halutaan varmistaa rakasta talviharrastusta suomalaisin voimin. Asialla ovat Protect Our Winters (POW) Finland, Reima ja Ruka.

– Mikäli ilmastoa lämmittäviä päästöjä ei saada kuriin, on todennäköistä, että Etelä-Suomessa ei tehdä lumilyhtyjä, lumilinnoja tai lumiukkoja enää muutaman vuosikymmenen päästä, sanoo Protect Our Winters Finlandin puheenjohtaja Niklas Kaskeala.

Lämmin sää uhkaa lumiukkoja

Lumileikkien katoaminen on todellinen uhka, jos ilmasto lämpenee nykyistä vauhtia. Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maapallon keskilämpötila. Lämpeneminen on voimakkainta nimenomaan talvella. Ilmastonmuutos näkyy jo lasten lumileikeissä: ensilumen sataessa lapset juoksevat vauhdilla ulos, mutta valkea maa tummuu nopeasti.

UNESCO ja maailmanperintöjen luettelo

Kampanjan tavoitteena on kerätä 20 000 nimeä vetoomukseen, jossa lumileikit saataisiin maailmanlaajuisesti hyväksytyksi maailmanperinnöksi. Lumileikit ovat jo osa Suomen elävän perinnön kansallista luetteloa, ja Suomen hallitus voi halutessaan tehdä tämän pohjalta ehdotuksen Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon. Unescon luetteloa täydennetään säännöllisin väliajoin.

– Maailmanperintölistalle pääseminen lähettäisi maailmalle vahvan viestin: on meidän kaikkien vastuulla säilyttää lumiset talvet ja lumileikit myös tuleville sukupolville, sanoo Protect Our Winters -lähettiläs, lumilautailija ja kahden pienen lapsen isä Miikka Hast.

 

Lappilainen