Syystaimijuhlia vietetään 3. – 12. 9.

Syksy on istutusten ja puutarhajuhlien aikaa. Silloin voidaan puuhastelun lomassa pohtia, miten itse kukin voisimme olla lisäämässä tietoisuutta viherympäristöjen terveys-, ympäristö- ja taloudellisista hyödyistä. Voimme aloittaa kannustamalla aktiivisuuteen oman lähialueen viherryttämisessä. Kuva: Puutarhaliitto ry

Puutarhainnostuksen kasvu on saanut suomalaiset pihat kukoistamaan. Syyskuun alussa öiden pidentyessä ja ilmojen viilentyessä on paras mahdollinen hetki ahkeroida puutarhassa ja viettää upean kesän jälkeen syystaimijuhlaa.

Juhlistamisen idea on herättää suomalaiset nauttimaan syksystä ja puuhaamaan puutarhassaan. Silloin on paras aika istuttaa uusia kasveja, siirtää ja jakaa olemassa olevia tai perustaa esimerkiksi uutta nurmikkoa, perennapenkkiä tai niittyä. Syysistutusten kasvuun lähtö on usein jopa kevättä varmempaa. Seuraavana vuonna istutukset ovat täydessä kasvuvauhdissa juurruttuaan syksyllä.

Puutarhakulttuuri tuo ihmisiä yhteen

Puutarhakulttuurin edistäminen ja puutarhasta nauttiminen on yksi syystaimijuhlien tavoitteista. Syyspuutarhaan kutsutaan naapureita, tuttavia ja perhettä yhdessä iloitsemaan pimenevistä illoista. Esimerkiksi pihan kasveja ja muita pihan kohokohtia valaistaan ja tunnelmaa viritellään erilaisten muiden valolähteiden avulla.

Tapahtuman taustalla ovat Puutarhaliiton lisäksi Puutarhakauppiaat ry, Viherrinki, Taimistoviljelijät ry, Kotipuutarha-lehti sekä Kekkilä.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto