Elämää ja tarinoita kahen puolen jokia

Kemijärven Vuostimon tarinoita ja tapahtumia pääsee kertaamaan ja niihin tutustumaan uuden kyläkirjan myötä. Kuva: Hilkka Jankkila

 

Kemijärven kaupungin pohjoisin kylä, Vuostimo, on elänyt 1600 -luvulta lähtien Kemijoen ja pienempien virtojen molemmin puolin Pyhätunturin ja lähivaarojen välissä.

Vuostimon saamelaisasutuksen keskuuteen muutti suomalaisia 1600-luvun lopulla. Kylä eli ja vaurastui Talvi-Pekan ja muiden alkusukujen ajoista ja sai uusia asukkaita isojen savottojen ja jälleenrakennuksen aikoina. 1960-luvun suuressa murroksessa alkoi muuttoaalto, mutta kylä sinnitteli. 2020-luvulla asukkaat etsivät uutta suuntaa osittain uusien sukujen voimin.

Kirja talkootyönä

650-sivuisen Vuostimon kylän elämästä ja ihmisistä kertovan kirjan toimittivat talkootyönä kylän alkusukuihin kuuluvat Hilkka Jankkila sekä Liisa ja Arvo Talvensaari.

– Olemme tehneet kirjan kiitokseksi heille, jotka ovat puolustaneet itsenäistä Suomea ja ihmisten oikeutta elää omalla kotiseudullaan.

Kolmikon kolme vuotta kestänyt työ on ollut mielenkiintoinen, haastava, joskus raskaskin.

– Mutta menneillä sukupolvilla on ollut paljon vaikeampaa. Ja he ovat selvinneet niin sodista, nälästä kuin sairauksistakin.

Kirja perustuu kyläläisten kertomaan tietoon. Muistelusten lisäksi on puheita ja puheenvuoroja, kirjoituksia ja yleistä historiaa. Kirjan voi ostaa seuraavista paikoista: Kemijärven Kukkatori, Nivan Rauta, K-Market Pyhäntähti, Vuostimon nuorisoseura/Tellervo Sarivaara, Vuostimon Maa- ja kotitalousseura/Marja-Liisa Luoma-aho, Liisa ja Arvo Talvensaari ja Hilkka Jankkila.

 

Lappilainen

LISÄYS 26.10.2021 KELLO 13.29:

Vuostimo-kirja on ollut niin suosittu, että se on loppuunmyyty.