Tekoäly auttaa Rovaniemellä

Rovaniemellä saa terveyskeskuksen palveluna ajanvarauksen tarpeen arvioinnin digitaalisena heti. Selkeä vastaus hoitotarpeesta ja sen kiireellisyydestä tulee myös eikä puhelimessa tarvitse jonottaa. Etenkin vaikeasta aiheesta avun hakeminen on koettu helpoksi. Kuva: Klinik Rovaniemi.

 

Kun ilta perheessä rauhoittuu ja lapsi oireilee korvakivusta, pääsee korvatulehdusta potevan lapsen vanhempi käynnistämään lapsen hoitoon pääsyn vaikka keskellä yötä. Ammattilaiset saavat sähköisestä asioinnista ensitiedot ja ottavat yhteyttä hoidon aloittamiseksi. Jos vaiva tai sairaus vaatii kiireellistä hoitoa, tekoäly tunnistaa sen välittömästi.

Tällainen tekoäly on käytössä Rovaniemellä, jonka terveyspalveluissa on toiminut jo kolmen vuoden ajan digitaalinen ajankäyttöjärjestelmä Klinik. Sen kautta voi myös uusia reseptin, kysellä tutkimustuloksia tai peruuttaa varatun ajan. Kun oireet on kirjattu, tekoäly tekee alustavan arvion ja antaa arvioi hoidon kiireellisyyden välittömästi. Digipalvelu helpottaa näin asiointia terveyspalveluihin sekä nopeuttaa oikeaan hoitoon pääsyä.

– Aikaisemmin vaivojaan on joutunut selostamaan useaan kertaan eri ammattilaisille. Ensin puhelimessa ja uudestaan vastaanotolla. Nyt tähän kulunut aika ja vaiva poistuu. Kuntalainen ohjataan suoraan oikeaan hoitoon ja tutkimuksiin, kertoo, Rovaniemen terveyspalveluiden palveluesimies Arja Saarinen.

Yhteydenottoa vaativissa asioissa asiakkaaseen ollaan yhteydessä puhelimitse tai tekstiviestillä mahdollisimman pian, viimeistään 1–3 arkipäivän sisällä yhteydenotosta. Palvelun käytön tuloksena voi olla esimerkiksi itsehoito-ohje, lähete laboratorioon tai aika lääkärille.

 

Lappilainen