RolloVappu 1.5. kokoaa perheet Vanhan torin Heppapuistoon

Rovaniemen Vanhalla torilla juhlitaan koko perheen voimin vappuna 1.5.2022. Kuva: Rovaniemen Yrittäjät ry.

Perinteeksi muodostunut Rovaniemen Yrittäjät ry:n ja Likiliike Rovaniemen perhetapahtuma RolloVappu pidetään Vanhan torin Heppapuistossa.

Aiemmin kevään juhlaa vietettiin Angry Birds- puistossa, jossa haasteena on ollut usein myöhäisen talven jäljiltä oleva kostea maa. Vanhan torin Heppapuisto on tasaisempi alue.

– Viime vuonna emme voineet järjestää yleisötapahtumaa koronan vuoksi, vaan RolloVappu striimattiin Mondelta. Olemme innoissamme, kun voimme jälleen järjestää oikean tapahtuman ja uskomme rovaniemeläisten ja täällä muuten olevien suuntaavan vappu sunnuntaina Heppapuistoon, kertoo Jerry Sandberg.

– On oletettavaa, että ihmisillä on nyt menohaluja ja moni onkin odottanut, että kaupungissa tapahtuisi jotain mielenkiintoista, lisää Sandberg.

Ohjelmaa kaikenikäisille

Rovaniemen Yrittäjien tiedotusvastaavan Timo Tapanisen mukaan RolloVapun ohjelma on rakennettu tänä vuonna siten, että siellä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Musiikilla ja vappuherkuilla on suuri rooli tapahtumassa.  Vappupuheen pitää kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio.

– Järjestelyt ovat loppusuoralla. Tapahtuma-alueelle tulee ainakin karuselli, juniorikaraoke, kasvomaalauspiste sekä RoKin ja Telian lämärikisapaikka. Paikallinen RMP-yhtye huolehtii live-musiikista ja luonnollisesti alueelta on saatavilla paikallisten yritysten ja muiden näytteilleasettajien vappuherkkuja, ruokaa ja juomaa, listaa Tapaninen.

Tapahtuma on maksuton. Tapahtuma alkaa kello 11 ja kestää kello 16 asti.

 

 

Riitta Kemppainen-Koivisto