Suomen kalastuspääkaupunki on Pello

Lohenkalastus Tornionjoella alkoi kesäkuun ensimmäinen päivä, eli aika lailla samaan aikaan kuin lasten kesälomat Suomessa. Tässä saalista jokivarresta. Kuva: Petri Uusitalo.

Näin komeasti Pellon kunta markkinoi sijaintiaan Tornionjoen kupeessa. Eikä syyttä!

Tornionjokeen nousee merenpohjukasta vuosittain noin 50 000 lohta. Suomen suurin lohijoki on sanansa mukainen ja sen voi todentaa seuraamalla lohennousua lohilaskurista. Kattilakoskella sijaitsevaan seurantapaikkaan päivitetään kesäkuukausina tietoja vähintään kerran viikossa. Siinä näkyy, miten monta lohta siirtyy ylös jokea. Joenuoman syvimmässä kohdassa 15-20 metrin matkalla luotain ei näe pohjaan saakka ja siellä vaeltaneet kalat puuttuvat kuvaajista.

Porukalla pääsee kalastamaan, perhostamaan ja virvelöimään vaikka vuokraamalla jokiveneen ja hommaamalla riittävästi kalastusvälineitä Pellon Vihreältä Pysäkiltä. Alueen kalastuslupa on käytössä Tornijokivarren 9 kunnan alueella, joten pitemmällä reissulla voi poiketa vaikka Kolariin ja Muonioon kalastamaan.

Kalastusmatkailija saa vaihtelua reissuun vaikka vierailemalla Miekojärvellä. Siellä halutuin saaliskala on kuha.

 

 

Riitta Kemppainen-Koivisto