Tunturin tuiverrus ja puuterilumi kuuluvat Soljun musiikissa

Ulla Pirttijärvi ja Hilda Länsman ovat Emma-gaalassa helmikuussa 2023 ehdolla olevan Solju-yhtyeen takana. Kuva: Marja Helander.

Ainainen kaipuu lumen ja jään maisemiin tunturien tuuliin, valoon ja puuterilumeen. Näkymään, joka syöpyy silmiin ja sieluun. Sieltä hiljaisuuden keskeltä löytyy kauan kaivattu rauha.

Tällaisiin tunnelmiin vievät kuulijansa Solju-yhtyeen Ulla Pirttijärvi ja hänen tyttärensä Hildá Länsman musiikillaan.

Soljun musiikissa yhdistyvät saamen kieli ja joiku innovatiivisiin äänimaisemiin. Läsnä ovat saamelaiset juuret, pohjoinen kulttuuri sekä joikumusiikin rikkaat sävyt ja maailmat. Eläväinen, maanläheinen, värikäs, omaperäinen, eteerinen ja maalaileva ovat sanoja, joilla tekijät itse luonnehtivat musiikkiaan.

Uusin albumi on ehdolla vuoden albumiksi helmikuun 2023 Emma-gaalassa.

Ehdolla Emmassa

Soljun uusin Uvjamuohta- albumi (Powder Snow) ehti odottaa julkituloaan. Edellinen levy on vuodelta 2018, joka palkittiin parhaaksi kansainväliseksi alkuperäiskansojen albumiksi. Tuona vuonna mainetta tuli muutenkin, sillä Pirttijärvi ja Länsman valittiin vuoden 2018 etnotekijöiksi ja kansanmusiikin tekijäksi erillisessä Etno-gaalassa.

Syyskuussa julkaistulle Puuterilunta -albumille sataa erinomaisia arvosteluja ympäri maailman. Albumia kuunnellaan lukuisilla kansainvälisillä maailmanmusiikin radiotoimittajien listoilla.

Albumilla esiintyvät Ulla Pirttijärvi, Hildá Länsman, Samuli Laiho ja Janne Oinas. Lisäksi vierailevina tähtinä ovat Olav Torget, Abdissa ”Mamba” Assefa, Triosis+, Sami Zimmermann, Matias Koskimies ja Lávre Eira.

CD:n kansikuva on Hildán taideteos. Kuva: Marja Helander.

Taustatuki edistää markkinointia

Soljun taustalla toimiva Bafe’s Factory on palkittu indie levy-yhtiö Helsingistä. Se julkaisee ja kustantajaa suomalaista folk- ja maailmanmusiikkia. Soljun lisäksi yhtiö on julkaissut myös VILDÁn, Gájanaksen ja Áššun saamelaismusiikkia.

 

 

Riitta Kemppainen-Koivisto