Pohjoisen tuntureille ja erämaahan lähtenyt ei voi arvata, millainen vaaratilanne yllättää kulkijan. Ei auta, vaikka varusteet on osattu valita oikein, reitti tarkistettu ja säätilat varmistettu päivittäin. Joskus Lapissa retkeilevän ja erämaassa vaeltavan kohdalle tulee se tilanne, että omin voimin etenemään ei kykene.
Kylmä koettelee, vesisade vie voimat
Kun odotamme kauniita tuntureiden maisemia, taivaalta ilmestyviä revontulia tai eteen sattuvaa porotokkaa, on kaikki hyvin ja retkeilijä toteuttaa unelmaansa. Jos taivaalta uhkaakin harmaa pimeys, ilta alkaa koittamaan, väsymys iskee, juomaa ei ole lähettyvillä ja etäisyys alkaa pettää, on hankittava apua. Jos lähettyvillä ei ole turvan tuovaa autiotupaa tai muita kulkijoita, täytyy huolehtia ainakin, että puhelimessa on virtaa avun hälyttämiseen.
Pelastushelikopteri Aslak on pohjoisen kulkijan turva. Kun kelkka, maastoauto tai mönkijä ei pääse tapaturmapaikalle, on Aslak valmiudessa lähtöön. Aslakin toiminnasta vastaa Lapin Pelastushelikopterin Tuki ry. Toiminta on aatteellista avun tarjoamista ja hengenpelastamista eikä tavoittele voittoa. Tavoite on turvata pelastushelikopteripalvelujen saatavuus Lapin asukkaille ja Lapissa vieraileville matkailijoille.
Sodankylästä lähdetään
Aslakin tukikohta on Sodankylässä. Sieltä lähdetään eri puolille Lappia, kun hätäkeskus välittää avunpyynnön. Sodankylässä toimiva Lääkäriasema Aslak tuottaa lääkinnällisen palvelun pelastushelikopteriin. Tarkemmin syksyn ruskaretkeilijöitä osaa ohjastaa Aslakin toiminnasta vastaava toiminnanjohtaja Eero Anneberg.
– Tilanteita on kesän aikana ollut paljon enemmän kuin aiempina kesinä ja vuosina. Tämä tiedetään jo nyt, mutta kun tarkat tilastot tulevat, sitten selviää, paljonko lentotunteita tehtiin, selvittää Anneberg mennyttä kesää.
Joka paikasta on tullut tietoa, että retkeilypaikoilla Lapissa on ollut paljon väkeä liikkeellä.
– Tämä on hieno asia. Tautitilanteesta johtuen Lappi on koettu paikaksi, jonne on hyvä tulla lomaa viettämään. Hyvä näin.
Varaudu vaihteleviin olosuhteisiin
Anneberg toivoo, että kun Lappiin lähdetään vaellusmielessä, varaudutaan siihen, että säät voivat muuttua isosti. Mukana tulee olla toimivia varusteita, puhelimen akussa virtaa ja mukana varavirtalähteitä, lämpimiä vaatteita ja tulentekovehkeet. Heijastimet, valot, savut, värikkäät vaateparret auttavat myös näkyvyyden huomioimisessa.
– Avun pyyntöä varten pitää olla toimiva puhelinyhteys. Virta ei saa olla lopussa.
Vaikka pohjoisen reiteistä monet on merkitty selkeästi, tulee mukana olla ainakin kartta.
– GPS-laite mukaan tai kompassi on hyvä olla kartan lisäksi. Ja lataa 112 sovellus puhelimeesi ennen matkalle lähtöä, se antaa tarkan paikannuksen pelkällä yhteyden otolla, ja sitä kautta voi myös puhua.
Annebergilla on vankka kokemus helikopteripelastuksesta. Hän neuvoo olemaan maastossa näkyvillä niin, että ylhäältä päin on helppo havaita apua tarvitseva liikkuja. Odota, että miehistö opastaa ennen kuin kukaan lähestyy käyvää helikopteria.
– Sieltä kyllä tullaan neuvomaan ja kiirettä ei ole, kun kopteri on paikalla. Rauhallisesti ja turvallisesti edetään.
Pelastushelikopteri Aslak
* Lapin Pelastushelikopterin Tuki ry rahoittaa toiminnan omalla varainhankinnallaan
* 11 henkeä on Sodankylässä operatiivisessa auttamistyössä
* Varainhankinnasta huolehtii Novia Finland Oy, jolla on 20 henkeä Oulussa.
*Aslakin varainhankinnan varasto on Varkaudessa.
* Hätätilanteessa soita aina numeroon 112.
Riitta Kemppainen-Koivisto