karhunpyynti

On aika kaataa karhu

Viime syksyn karhukiintiö pohjoisessa oli 55 ja eniten niitä kaadettiin Suomussalmella, Sallassa ja Inarissa. Lapissa läntisellä alueella kaatui yhteensä 9 karhua, joista ensimmäinen 26.8. Kittilässä….


Lapin poronhoitoalueilla kaatui 41 karhua

Päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi yhteensä 179 karhua, saalismäärä kasvoi 57 edellisvuoteen verrattuna. Poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella saalis oli 69 karhua. Ennen metsästyskauden alkua kannaksi arvioitiin 1720-1840 yli…


Karhunpyytäjä reissussa jahtikoirien kanssa

Kun kevät koittaa, karhunkaataja aloittaa karhujen tarkkailun hiihtämällä ja jälkiä etsimällä. Karhujen heräämisaikaan on myös kevät komeimmillaan. Silloin Pasi Härkönen, kokenut karhunkaataja, ottaa koirat mukaansa…


Karhunpyynti loppusuoralla

Viime vuonna lokakuun lopussa saatiin 122 karhua kaadetuksi, niistä 50 kaadettiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella. Suomessa on arviolta liki 1300 karhua. Metsästää voi sekä kannanhoidollisilla poikkeusluvilla että…