Taikamaassa

Petri Sarvamaa ei päässyt lapsena Lapin matkoille, mutta nyt oman perheensä kanssa Lappi harrastuksineen on tullut tutuksi. Kuva: Petri Sarvamaa

Lapin turismi, kiertotalouden mahdollisuudet, rahoituksen hyödyntäminen, Lapin maatalous, uudet innovaatiot. Näitä kaikkia oli tarjolla, kun EU:n talousarvion valvontavaliokunta vieraili marraskuun alussa Rovaniemellä.

– Kyllä tämä aikamoinen Taikamaa on koko Lappi, luonnonvaroiltaan ihan ainutkertainen, totesi tunnelmistaan europarlamentaarikko Petri Sarvamaa.

Sarvamaa on EU:n budjettivaliokunnan 1. varapuheenjohtaja ja kuuluu parlamentin johtavaan EPP-puolueeseen. EPP on Eurooppa-tasolla se puolue, jossa on eniten maatalousyrittäjiä mukana. Sarvamaankin mielenkiinto keskittyy EU:n maatalouteen. Myös yksi hänen avustajistaan keskittyy maatalousasioihin.

– Kun aloitin parlamentissa vuonna 2012, edessä oli tehtävänä huolehtia, että Suomi saisi jatkossakin taloudellista tukea harjoittamaansa maatalouteen. Tässä onnistuttiin, ja mielenkiintoni suomalaista tuotantoa kohtaa jatkuu edelleen. Kirjoitan säännöllisesti kolumnia Maaseudun Tulevaisuuteen ja seuraan maatalousyrittäjien työtä.

Lapin osaaminen huomataan

Sarvamaa pitää Lapin alkuperäiskansaa, saamelaisia ja saamelaisuutta voimavarana, joka tulisi Euroopan tasolla huomioida paremmin.

– EU on halukas kehittämään reuna-alueitaan jatkossakin. Vaikka britit nyt lähtevät EU:sta ja rahaa siirtyy pois, alueiden kehittämistä tulee jatkossakin kehittää.

Lapissa alueita kehitetään erityisesti yrityksille tarjolla olevalla rahalla, jota saadaan Euroopan alueiden kehittämisrahastosta.

– Lapissa maatalous on osa biotaloutta. Se, miten täällä kehitetään ja tehdään uusia innovaatioita uusiutuvaan energiaan ja vaikkapa lähiruokaan, on esimerkillistä. Mitä enemmän tehdään, sitä paremmin menestytään.

Sarvamaa huomauttaa, että EU-rahaa tulee käyttää järkevämmin ja laadukkaampiin hankkeisiin.

– Lappiin on tarjolla rahaa enemmänkin kuin sitä nyt osataan hakea. Suomi on hyvässä asemassa, ja eri hankkeita tulisikin lisätä.

Hiljaisuus edellä Ounasvaaran laelle

Sarvamaa vei osan delegaation jäsenistä yllättäen iltasella Ounasvaaran laelle, koukkasi koko porukalle taskulamput lainaksi läheisestä hotellista ja johdatti lumiseen metsään.

– Sumu laskeutui kaupungin ylle, tähtitaivas oli kattona ja uskomaton pakkasillan valo taivaalla. Tämä oli koko porukalle ensimmäinen Lappi-kokemus, kosteus tiivistyneenä sumupeitoksi allamme. Tuntui, kuin olisimme seisoneet jossain pilvien yläpuolella. Ja täydellinen hiljaisuus. Se oli koskettava kokemus.

Sarvamaa on tottunut Lapin kävijä. Hän tuo perheensä vuosittain Lappiin.

– Itse en pienenä tänne päässyt, mutta nyt 9-ja 14-vuotiaat lapseni ovat onneksi jo tottuneita Lapin kävijöitä. Onneksi heille pääsee syntymään kokemus tästä Taikamaasta jo pienenä.

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Pääset lukemaan Lappilaisen maksutta täältä