Lapin juhannuksessa juhlitaan

Levin juhannuskokko sytytetään tunturin huipulle Tuikun tuntumaan. Kuva: levi.fi

Juhannussään kertoimet lupaavat poutaista ja lämmintä. Näin kertoo peliyhtiö Unibet, jonka kertoimet ennustavat, että tänä vuonna nautitaan lämpimästä ja poutaisesta keskikesän juhlasta lähes koko maassa, myös Lapissa.

Yötöntä yötä uskotaan juhlittavan pitkän ajan keskiarvoa lämpimämmässä säässä myös Rovaniemellä, Sodankylässä ja Utsjoella.

– Juhannussää on monen kahvipöydän suosikkiaihe heti keväästä alkaen, ja monet muistelevat varsinkin lämpimiä juhannusiltoja kaiholla. Tänä vuonna asiantuntijoidemme laatimat vedonlyöntikertoimet ennustavat, että lämpimänä alkanut kesä jatkuu ja poutaisesta juhannussäästä päästään nauttimaan lähes koko Suomessa, Unibetin Antti Tikka kommentoi.

Juhannukseen vauhtia Kemistä 21.6.

Vauhtia juhannukseen voi hakea Kemistä jalkapallon ja rokin yhdistelmästä. Sonata Arctica esiintyy PS Kemi Midnight Summer- partyissä, jossa lämmittelybändinä kuullaan Slap Bettyn poljentaa. Keskikesän aloitusjuhlan taustalla on onnistunut kevättalven kausilippujen myyntihaaste.

– Kausarihaasteen saaman suosion johdosta sovittiin haasteessa mukana olevien bändien kanssa, että ensimmäinen PS Kemi Midsummer Special toteutetaan Kemissä 21.6., kertoo PS Kemin seurajohtaja Arto Hakala.

Festivaali-iltaa edeltää PS Kemin ja RoPS:n välinen Veikkausliigan Lapin derbyottelu.
Kausikortteja on myyty jo pitkästi yli tavoiteltu 2000 kappaletta.

– Kausarihaaste on ollut menestys ja haluammekin toteuttaa tämän huikean tapahtumapäivän, josta kaikki voivat hyvillä mielin siirtyä juhannuksen viettoon, Hakala hehkuttaa odottaen edessä olevaa jalkapallokesää.

Pallakselle laskemaan 22.6.

Juhannus-spesiaalina tarjotaan Levillä 220 euron hintaista Midnight Sun Ski Levi-Pallas laskettelua aattopäivälle. Kyseessä on laskettelumahdollisuus Pallaksen upeissa maisemissa, jossa vaelletaan alkuun luontokeskukselta kohti Taivaskeroa (807m) ja sieltä oppaan johdolla Pyhäkuruun laskemaan. Siellä on luvassa välipalaa, jonka jälkeen kivutaan takaisin ylös. Jos virtaa riittää, niin innokkaimmat voivat laskea alas uudelleen. Rupeaman päättää sauna ja paluu Leville seuraamaan perinteistä Tuikun juhannuskokon sytytystä.

Keltanuttuisen tontun kesäretkelle

Levillä pääsevät pienemmät nokkelan tontun opastamalle retkelle Tonttulan saloihin. Ohjelmassa on kurkkaaminen pihan aittoihin ja riihiin ja ihmettelemään yrttitarhan sadon kasvua. Elämysmetsän retki on maksullinen ja alkaa kello 13.

Levillä pääsee myös risteilemään lautalla kello 14, ja silloin voi myös saunoa ja uida. Omat eväät voi ottaa mukaan tai ostaa makkaroita, avotulella vastapaistettuja lettuja ja nokipannukahvia. Mukaan tarvitaan myös lämmintä vaatetta.

Juhannustanssit Tuikussa

Tuikun juhannustansseihin pääsee tunnelmaa nostattamaan kello 18 alkaen. Jettiset tahdittaa iskelmä- ja tanssimusiikkia kello 21 alkaen. Ylhäällä tunturissa on luvassa mukavaa seuraa, juhannuskokko, pikkupurtavaa ja keskiyön aurinkoa. Bussikuljetus keskusta-Tuikku-keskusta alkaa kello 19.

Biletystä ja karaokea

Keskikesän tunnelmissa Levillä biletetään läpi juhannuksen perjantaista lauantaille. Soittolistalla on sekä suomalaista että ulkomaalaista poppia ja rokkia Wanhassa Porossa, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Karaokea pääsee laulamaan Levi Hotel Spassa ja Bar Ihkun juhannusbileissä.

Rovaniemen juhannusjuhla Ounaskosken rannalla

 Perjantain aattojuhla Rovaniemellä alkaa kello 17. Tapahtuma on musiikillinen koko perheen juhannustapahtuma uimarannan tuntumassa. Ohjelmassa on mm. kaupungin tervehdys, lipunnosto, musiikkia, kansantanssiesityksiä.

Jätkänkynttiläsillan kupeessa Suomen suven julistuksen tapahtumaan tuo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala. Juhlaväen tunnelmaa nostattaa hiekkasärkälle sytytettävä juhannuskokko. Ilta huipentuu kokon sytytyksen jälkeen riehakkaasta tanssittavuudestaan tunnetun, balkanin rytmejä, suomalaista iskelmää ja roimasti rehevää lappilaisuutta musiikissaan yhdistelevän Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeen konserttiin.

Aikuisilla ilta jatkuu sujuvasti ravintola Valdemarissa, missä juhlijoita tanssittaa tanssiorkesteri Ässät.

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Pääset lukemaan Lappilaisen täältä