Luontoelokuva Tunturin tarina ensi-iltaan

Tunturin tarina saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 25.12.2020. Elokuvaa kuvattiin myös Salloaivissa Suomen ja Norjan rajalla. Kuva: Kristiina Johansson, MRP Matila Röhr Productions.

Tunturin tarina elokuva on jatkoa luontotrilogialle, josta aiemmin on nähty Metsän tarina ja Järven tarina. Utsjoella päättyneet kuvaukset ovat päätös liki kolmen vuoden ajan kolmen maan alueella Lapissa ja Jäämerellä kuvatulle teokselle, jonka tarina perustuu Antti Tuurin ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä.

Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimiin. Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta, jolloin maaplaneetan ensimmäiset vuoret syntyivät.

 

Lappilainen