#Lappia

Nuoren polku on hänen omansa

Syksy on aikaa, jolloin moni nuori on uuden edessä. Ammattilaisten tekemällä yhteistyöllä on parhaimmillaan valtava merkitys siihen, miten nuori löytää suunnan elämälleen. Taustalla sujuvasti pyörivä…


Robotti apuna kieliopinnoissa

Suomea on päässyt oppimaan ammattiopisto Lappiassa työn teon lomassa. Apuna on toiminut robotti, joka on ollut mukana työpaikoilla. Humanoidi Välkyn kautta on opittu ammattisanastoa, tehty…


Liikkuvuus Lappiasta maailmalle ja maailmalta Lappiaan kiinnostaa

Opetushallitus kerää ja julkaisee vuosittain tilastot kansainvälisestä liikkuvuudesta yleissivistävässä koulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja korkea-asteella. Uusimman tilaston mukaan ammattiopisto Lappiassa kansainvälinen liikkuvuus on kasvanut huomattavasti. Kansainvälinen…


Tornion Putaan koulun joukkue Taitaja9-finaaliin Jyväskylään

Taitaja9-finaalipaikoista kisattiin tammikuun puolivälissä Pohjois-Suomen aluekilpailussa Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion yksikössä. Koko aluekilpailun voittaja ja ratatehtävät ylivoimaisesti suoritti Tornion Putaan koulun joukkue ”Prätkähiiret”, jossa kisasivat…


Lappiassa rohkaistaan yrittäjyyteen

Ammattiopisto Lappian yrittäjyyskoordinaattorina maaliskuussa aloittanut yritystoiminnan tradenomi Juhamatti Konttaniemi haluaa edistää yrittäjyyttä osana opiskelua. – Yrittäjyys on ollut keskeinen osa opinnoissani ja myös työelämässä sen…