Saara suosittelee briteille Lapin lumisia maisemia

Lappi on Saara Aallon lempikohde kotimaassa. Kuva: Visit Finland

X-Factor UK -laulukilpailussa kuuluisuuteen noussut Saara Aalto suosittelee briteille Lapin lumisia maisemia. Lappi on myös taiteilijan lempikohde kotimaassaan.

Aalto hehkuttaa erityisesti kaunista talvea ja joulua sekä Lapin keskikesän mystiikkaa.

– Suomessa vierailevien kannattaa ehdottomasti mennä Lappiin. Kesällä juhannus ja yötön yö ovat todellista pohjoista eksotiikkaa. Lisäksi pohjoisen talvi on jotain aivan uskomatonta ja ainutlaatuista. Lapissa on upeat talvimaisemat tuntureineen ja poroineen, mikä lumoaa kenet tahansa. Ja sitten Lapissa on tietysti joulupukki, Saara nauraa.

Finpron Visit Finlandin johtajan Paavo Virkkusen mukaan Saara Aalto on tehnyt kilpailun ajan tärkeää työtä Suomen maakuvan luomisessa.

– Saaran menestys ja valtavan positiivinen asenne kisassa on tuonut myös Suomelle näkyvyyttä. Brittiläisen median kiinnostus Suomea kohtaan on lisääntynyt ja jo pelkästään marraskuussa maastamme on tehty useita lehtijuttua, joissa on keskitetty muun muassa Lapin luonnon tarjoamiin matkailumahdollisuuksiin, Virkkunen sanoo.