Onnea Rovaniemi!

Hanna Autti pokkasi huhtikuun lopulla kultamitalin Helsingin kehonrakennuskisoissa. Tukijoiden joukossa valmentaja Jiipee Pulkkinen. Kuva: Heidi Parviainen

Kuva: Camilla Autti

Kuva: Camilla Autti

Näin kuulutti päätuomari Fitness Classic 2017 tapahtumassa, kun lappilainen Hanna Autti voitti täysin tuomariäänin masters 35 -163 bodyfitness sarjan Suomen mestaruuden lauantaina 22.4. Helsingin Kulttuuritalossa. Samalla Autti lunasti paikan lajin EM-kisoihin, jotka pidetään Espanjassa Santa Susannassa toukokuun alussa.

Autti sai vihdoin haaveilemaansa tunnustusta tinkimättömästä, säntillisestä ja kurinalaisesta työstä lajin parissa. Autti treenaa viisi kertaa viikossa Rovaniemen Gym Everybodylla.

Mitä kaikkea tällaisen lajin harrastaminen vaatii?

– Tahtotilaa, päämäärätietoisuutta, säntillistä, pitkäjänteistä progressiivista treeniä salilla sekä selkeää, strukturoidun ruokavalion noudattamista päivästä toiseen, toteaa Autti. Töissä jo vähän pilailevat minun kanariisisalaattilounaiden kustannuksella.

Mutta miksi? Eikös body fitness-lajin harrastaminen ole kamalan rankkaa ja vain yhtä päivää varten?

– On se rankkaa, mutta niinhän elämä on, Autti toteaa iloisesti hymähtäen.

Hanna nauttii itsensä haastamisesta ja projekteista, kovasta työstä ja saavutuksista, jotka työllä ansaitaan.

– Haluan olla esimerkkinä, että lähes kaikkea mitä haluaa voi saavuttaa, kunhan on suunnitelma, päätös, työ, ja päättäväisyys koko ajan projektissa mukana.

– Haluan olla lapsilleni esikuvana terveellisistä elämäntavoista. Sitä tämä fitness on pohjimmiltaan minun arjessani. Äärimmilleen vietynä ja kerran vuodessa tai parissa se on kilpailussa tulosten ulosmittausta, jolloin se ei enää ole niin sanottua terveys- vaan kilpaurheilua. 

Miten tämä kaikki hoituu? Olet töissä ja sinulla suuri perhe. Neljä lasta, jotka myös urheilevat tahoillaan. Miten aikasi riittää kaikkeen?

Kuva: Camilla Autti

– Arki meillä kotona on hyvin aikataulutettua ja strukturoitua. Lisäksi tukijoukot ovat tiiviisti viemässä arkea sujuvasti eteenpäin. Isovanhemmat ovat kodin- ja lastenhoitoapuna ja kuskausapuna sovittuina aikoina. Omat treenini ovat myös aikataulutettuja samoin kuin ruoka-ajat, koko perheen ruoka-ajat, vaikka äiti ja perhe syövätkin omia ruokiaan.

– Kalenterit pitää olla useammassa paikassa kodissa näkyvillä, että kaikki pysyvät aikatauluista tietoisina, Hanna kertoo.

Perheen ekaluokkalainen kuopuskin osaa jo sujuvasti täyttää perheen kalenteria ja osaa seurata sitä.

– Kalentereita, sitä tämä lajin harrastaminen vaatii myös, Hanna lisää päättäväisesti.

Vielä loppuun vanha tuttu ”Miltä nyt tuntuu?”- kysymys

– Pitääkö vastata, että väsynyt, mutta onnellinen?, Autti kysyy nauraen.

– Sitä minä oikeasti olen kyllä, ei sovi kieltää. Painotan sanaa onnellinen. Minun kova työ palkittiin, työ ei mennyt hukkaan, jota heikkoina hetkinä pelkäsin. Työni sai tunnustusta. Se lämmittää sydäntäni ja siitä olen hyvin kiitollinen, sanoo Autti silmäkulma kostuen.

– Mulla tuli kyllä itku lavallakin, kun voittajaksi kuulutettiin, tunteisiin menee, mutta se on hienoa elämää se.

Iso kiitos auttajille ja tukijoille

Autti kiittää lopuksi alan ammattitaitoista pitkän linjan pioneeria valmentajaansa Jiipee Pulkkista uskosta urheilijaansa ja kisahuoltajaansa Heidi Parviaista sydämellä tehdystä huoltotyöstä kisaviikonloppuna. Kisastailauksesta ja sponsoroinnista kiitokset menevät Hius ja Kauneus Voguen Johanna Helppikangas-Tuomiselle ja Inka Kemppaiselle.

– Ja kaikkia myötäeläjiä ja tsemppaajia, heitä haluan kiittää, Autti lausuu nöyryys äänessään ja painaa katseensa alas.

Nenäliinoja tarvitaan myös, jaksaa Autti vielä lopuksi letkauttaa. EM-kisoissa häntä ei kuitenkaan tulla näkemään, henkilökohtaisten syiden takia. Tyytyväinen kultamitalisti jää nauttimaan saavuttamastaan Suomen mestaruudesta tukijoukkojensa ja lähipiirinsä kanssa.

Lappilainen lehden pääset lukemaan maksutta täältä