elokuu 2018

Ikääntyvät usein aktiivisia auttajia

Ikäihmiset eivät ole pelkästään avun tarvitsijoita, vaan myös aktiivisia toimijoita vapaaehtoistyössä. Vanhustyön Keskusliiton tekemän Eloisa ikä -tutkimuksen mukaan ikäihmiset ovat järjestöille ja koko yhteiskunnalle korvaamaton…


Nuoret mukaan valmisteluun

Nuorten ääntä toivotaan paremmin kuuluville jo asioiden valmisteluvaiheessa Kolarissa. Kunnan työryhmissä ja lautakunnissa tulisi päätöksiin voida vaikuttaa jo hyvissä ajoin valmisteluvaiheessa. Näin ehdittäisiin selvittää nuorten…


”Olen järkyttynyt”

Näin kirjasi ylös pari vuotta sitten Valkosen Anu, Lappilaisen mediamarkkinoija. Kyse oli hänen saamastaan kiitollisesta palautteesta, jota oli saanut Lappilainen –lehden lukijoilta. Taustalla oli markkinointiviestinnän…


Vahvuutta terapeuttisesta taidetyöskentelystä

Ulla Maria Hoikkaon 70- vuotias, paljasjalkainen rovaniemeläinen, joka toimii Rosen-terapeuttina ja Veda-taideopettajana. Vastikään hän valmistui myös Elämäntaide -kouluttajaksi. Ulla kertoo kuvainnollisesti etsineensä itseään vuosikymmenet, hakeneensa…


Yöttömän yön -musiikkia Inarissa 17.-19.8.

Saamelaisten oma musiikkifestivaali Ijahis Idja 15 vuotta sitten näytti toisenlaiselta kuin tänään. Inarissa pohditaan tänä vuonna mennyttä ja suunnitellaan tulevaa yöttömän yön eli saameksi ijadis…


Limingan lypsytilalta lain pariin

Sanna syntyi toukokuussa 1982 Limingassa lypsytilalle sisarusparven keskelle. Vanhemmat keksivät yhdessä nimen, joka olikin 80 –luvulla yksi tyttöjen suosikkinimistä. – Kun toiseksi nimeksi päätettiin vielä…


Luostolla klassista

LuostoClassic-festivaalin keskeisenä päämääränä on ollut tuoda korkealaatuista klassista elävää musiikkia sinne, missä sitä on harvoin tarjolla, tarjota ainutlaatuisia elämyksiä Lapin kauniin tunturimaiseman sylissä niin yleisölle…


Hevosten terveys- ja lääkekirjanpito digitalisoituu

Hevosten lääkekirjanpito- ja terveystietojen kerääminen ja dokumentointi on lakisääteistä ja se tehdään usein perinteisesti ruutupaperille. Rovaniemellä kehitelty uusi Paulus-mobiilisovellus tuo tiedot yhteen sovellukseen. Näin tietojen…